Niskavuoren leipää

Jari Koskinen

Strasbourgin terveiset

16.02.2012, klo 15:39

Euroopan parlamentti kokoontuu, niin kuin hyvin tiedetään, kahdessa paikassa eli Brysselissä ja Strasbourgissa. Ranskassa sijaitseva ja vähän hankalien kulkuyhteyksien päässä oleva Strasbourg ei ole kaikkien MEPien suosikkimesta. Euroopan parlamentin istuntoja siellä kuitenkin järjestetään ja siellä MEPit ovat.

Parlamentin rooli vahvistui viimeisimmässä EU:n uudistuksessa merkittävästi. Puhutaan niin sanotusta yhteispäätösmenettelystä. Jäsenmaiden ja parlamentin pitää siis päästä yhteisymmärrykseen vaikkapa maatalouspolitiikan uudistuksesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yhteydenpitoa myös parlamenttiin on tiivistettävä ja lisättävä. Brysselissä voi tavata myös MEPpejä, mutta siellä he ovat yleensä sidotumpia valiokuntien ja ryhmäkokousten aikatauluihin kuin Strasbourgissa. Siksi Strasbourg on parempi paikka tavata parlamentaarikkoja.

Tällä viikolla kävimme valtiosihteeri Artjoen kanssa tapaamiskierroksella Strasbourgissa, nyt jo toisen kerran. Ensimmäinen keikka heitettiin heti kesällä, kun työmme alkoi. Palaute siitä oli sen verran hyvää ja rohkaisevaa, että uusimme käyntimme. Ja varmasti menemme uudelleenkin, sen verran hyvä matka oli.

Tämän matkan pääaiheet olivat sekä maatalouspolitiikan uudistus että EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistus. Parlamentti on muovaamassa omia näkemyksiään molempiin asioihin, joten nyt on oikea aika käydä kertomassa jälleen kerran Suomen näkemyksiä molempiin uudistuksiin. Nostimme esille muun muassa epäsuotuisten alueiden erityispiirteitä, viherryttämiseen liittyviä käytännön ongelmia ja hylkeiden aiheuttamia ongelmia rannikkokalastukselle. Lisäksi keskustelimme myös EU:n rahoituskehyksistä.

Matkan aikana tapasimme melkein kaikki suomalaismepit sekä toistakymmentä muiden maiden edustajaa. Vaikka olen jäävi arvioimaan, niin mielestäni saimme hyvän vastaanoton ja pystyimme kertomaan tärkeimmät tavoitteemme. Suomen olosuhteisiin tuntui olevan kiinnostusta tulla tutustumaan ja uskon, että ensi kesänä saamme useammankin MEPin käymään maassamme. Silloin pystyy vielä paremmin kertomaan maamme tilanteesta ja näkemyksistämme moniin EU:ssa käsittelyssä oleviin asioihin.

Vaikka matka Helsingistä Strasbourgiin ei ole nopea eikä vaivaton, siellä kyllä kannattaa käydä. Missään muualla ei voi edistää Suomen asioita lyhyessä ajassa yhtä tehokkaasti. Ja ehkä seuraavalla kerralla on aikaa vaikka vähän katsoa kaupunkiakin kokoushuoneiden lisäksi.

Jari Koskinen