Elinkeinokalatalouteen liittyviä investointi- ja kehittämishankkeita rahoitetaan ohjelmakaudella 2007-2013 Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR).
Suomen elinkeinokalatalouden strategiasuunnitelma 2007-2013 sisältää ohjelmakauden keskeiset periaatteet ja linjaukset, jotka ohjaavat toimintaohjelman toteuttamista. Toimintaohjelmassa määritellään tukikelpoiset toimenpiteet sekä periaatteet, joiden mukaan rahoitettavat toimet toteutetaan.
Toimenpiteiden tärkein tavoite on luoda edellytykset kuluttajien ja markkinoiden odotuksia vastaavalle tehokkaalle ja luontoa kunnioittavalle kalatalouden yritystoiminnalle. Tähän pyritään nykyaikaistamalla yritystoimintaa sekä tukemalla alan yleistä kehitystä.
Toimintaohjelmasta rahoitetaan elinkeinokalatalouden kehittämistä edistäviä investointeja ja hankkeita
kaikkialla Suomessa. Myös Ahvenanmaalla on ohjelmassa oma osa, jota Ahvenanmaan maakunnan hallitus hallinnoi itsenäisesti.
Toimintaohjelma on jaettu viiteen toimintalinjaan:
Toimintalinja 1 - Merikalastus
Toimintalinja 2 - Vesiviljely, sisävesikalastus, kalanjalostus ja kalan tukkukauppa
Toimintalinja 3 - Yleishyödylliset toimenpiteet
Toimintalinja 4 - Alueellinen yhteistoiminta
Toimintalinja 5 - Tekninen apu
