ELY-keskukset vastaanottavat hankehakemuksia Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelman 2007–2013 mukaisiin EU-osarahoitteisiin (EKTR) valtakunnallisiin kalan menekinedistämishankkeisiin.
Tämänkertaisen haun erityisenä painopisteenä on elinkeinokalatalouden arvoketjulle suunnattujen palvelujen järjestäminen, kalaan liittyvän tiedon tarjoaminen kuluttajille sekä kalan aseman ja arvostuksen ylläpitäminen niin kaupan kuin kuluttajien keskuudessa. Tukea voidaan myöntää myös muihin toimintaohjelman tavoitteita edistäviin menekinedistämishankkeisiin. Hankkeet voivat kestää enintään vuoden 2013 loppuun.
Rahoitettavien hankkeiden valinnassa painotetaan myös seuraavia seikkoja:
◦ yhteensopivuus toimintaohjelman tavoitteiden kanssa
◦ kyky koordinoida kalan menekinedistämistä
◦ kyky luoda synergiaa muiden toimijoiden kanssa
◦ innovatiivisuus
Hankkeissa edellytetään pääsääntöisesti vähintään 10 % muuta rahoitusta. Tuen myöntäminen ja sen osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on kuitenkin aina harkinnanvaraista.
Kirjalliset, allekirjoitetut hakemukset on toimitettava 26.4.2010 klo 16.15 mennessä siihen ELY-keskukseen, jonka toimialueelta käsin hanke on pääosin tarkoitus toteuttaa tai jonka alueella hakijan kotipaikka sijaitsee.
Sivulla Tuen hakeminen on hakuohjeet ja -lomakkeet ja sivulla Rahoituksen periaatteet toimintaohjelma, joissa tukikelpoiset toimenpiteet on kuvattu. Sivuilta voi myös tulostaa hakulomakkeen sekä hanketiivistelmälomakkeen. Lisätietoja, hakuohjeita ja hakulomakkeita saa myös ELY-keskuksien kalatalousasioita hoitavista yksiköistä.
Hakijoita pyydetään erityisesti kiinnittämään huomiota siihen, että hankkeissa tukikelpoiseksi hyväksytään ainoastaan suoraan hankkeesta aiheutuneet ja todellisuudessa suoritetut maksut, jotka on todennettava laskuin ja maksutosittein. Hakijan erittelemättömiä yleiskuluja ei hyväksytä hankkeen kustannuksiin.
Nyt käynnistyvässä valtakunnallisten hankkeiden hakumenettelyssä ei rahoiteta alueellisia hankkeita. Alueellisia hankkeita voidaan toteuttaa jatkuvan haun puitteissa ELY-keskusten itsenäisellä päätöksenteolla. Alueellisten hankkeiden enimmäiskoko on 15.000 euroa.