Valtioneuvoston vuonna 2003 hyväksymän periaatepäätöksen mukaisesti eduskunnalle annetaan kerran vaalikaudessa elintarviketurvallisuusselonteko, jossa arvioidaan Suomen elintarviketurvallisuuden tilaa ja kehittämistä koko elintarvikeketjun näkökulmasta. Selontekomenettelyllä halutaan tuoda keskeiset kansallisen elintarviketurvallisuustyön tavoitteet poliittisen tason tarkasteluun.
Nyt annettava elintarviketurvallisuusselonteko käsittelee keskeisimpiä vaaratekijöitä, niiden kehitystä sekä tulevaisuuden muutostekijöitä. Vaaratekijöistä tarkastellaan kemiallisia, fysikaalisia, mikrobiologisia ja ravitsemuksellisia vaaroja sekä uusiin elintarviketuotannon tekniikoihin liittyviä vaaroja. Pääpaino on edellisen, vuoden 2006 selonteon jälkeen tapahtuneen kehityksen kuvaamisessa.
Selonteko annetaan vaalikauden viimeisenä vuonna, vajaat neljä vuotta aiemmasta selonteosta. Tällä tavoin selonteon käsittelyssä eduskunnassa otettavat kannat voidaan parhaiten ottaa huomioon tulevan hallituskauden politiikkalinjauksia laadittaessa.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
osastopäällikkö Matti Aho, p. 040 516 9857
elintarviketurvallisuusjohtaja Veli-Mikko Niemi, p. 050 367 1039