Kuluttajat arvioivat laatua nykyään entistä monipuolisemmin. Enää ei riitä, että ruoka on tuoretta, edullista ja turvallista. Valintojen pohjaksi halutaan tietoa myös ruoan terveysvaikutuksista, alkuperästä ja tuotantotavasta koko tuotantoketjun matkalla pellolta kaupan tiskille ja kuluttajalle. Siksi Suomessa toteutetaan eurooppalaisittain kattavaa kansallista laatustrategiaa, jota laatimassa ovat olleet kaikki osapuolet viljelijöistä kuluttajiin. Tavoitteeksi on asetettu koko elintarvikeketjun kattava laatujärjestelmä.
Keskeistä laatutyössä on se, että koko ketju panosteollisuudesta viljelijään, teollisuuteen, kauppaan, viranomaiseen, tutkimukseen ja neuvontaan sekä kuluttajaan on tekemässä asetettujen tavoitteiden mukaisesti, yhdessä ketjuna, entistä parempia elintarvikkeita.