Kalastuksenhoitomaksu

Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Jos olet 18-64 -vuotias ja harrastat muuta kalastusta kuin pilkkimistä tai onkimista, sinun tulee maksaa kalastuksenhoitomaksu. Maksu on suoritettava vaikka kalastaisitkin vain omalla vesialueellasi.

Nuoret (alle 18-vuotiaat) ja ikäihmiset (yli 65-vuotiaat) saavat kalastaa yhdellä vavalla ja vieheellä ilman kalastuksenhoitomaksua. Alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden tulee kuitenkin pyydettäessä todistaa ikänsä kalastuksenvalvojalle.

Jos olet mukana ainoastaan apulaisena, kuten verkonsoutajana, etkä käsittele pyyntivälineitä, sinun ei tarvitse suorittaa maksua. Kalastuksenhoitomaksua ei myöskään tarvitse suorittaa Ahvenanmaalla.

Kalastuksenhoitomaksut kerää Metsähallitus. Maksuohjeet löydät Metsähallituksen sivuilta.

Varojen käyttö

Kalastuksenhoitomaksusta kertyvistä varoista maksetaan korvaukset kalavesien omistajille, tuetaan kalatalousalueiden sekä kalastusalan järjestöjen toimintaa sekä katetaan valtiolle maksun keräämisestä aiheutuneet kulut. Kalastuksenhoitomaksuvarojen käytöstä päättävät maa- ja metsätalousministeriö sekä ELY-keskukset.

Sivun alkuun