MMM rahoittaa ja ohjaa tutkimusta, jolla edistetään kiinteistöjärjestelmän ylläpitoa, kartoitusta ja kartantuotantoa sekä paikkatietojen käyttöä.
Sitomattomia yhteistutkimusvaroja myönnetään erityisesti sellaisiin tutkimus- ja selvityshankkeisiin, jotka tähtäävät maa- ja metsätalouden hallinnonalan politiikkatoimien suunnittelun ja kehittämisen tueksi, politiikkatoimien ennakointiin, seurantaan ja arviointiin sekä lainsäädännön kehittämiseen. Tutkimusten ja selvitysten tulosten tulee olla hallinnon suoraan hyödynnettävissä. Tutkimusmäärärahoja voidaan myöntää, mikäli valtion talousarviossa osoitetaan tarkoitukseen varoja.
Vuoden 2010 painopistealueita ovat kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin vaikuttavuus, yhteisöllisyyden mahdollisuudet valtakunnallisten maastotietojen ylläpidossa, paikkatiedot ja henkilötietojen suoja.