Suomen maatalousmaan ominaispiirteitä ovat suuri orgaanisen aineksen määrä, vähäinen ravinnepitoisuus sekä maaperän happamuus. Peltoja on sekä lannoitettava että kalkittava säännöllisesti viljelykunnon ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Suurimpia maaperään liittyviä uhkia ovat eroosio, tiivistyminen sekä orgaanisen aineksen ja biologisen monimuotoisuuden vähentyminen.
Eroosio on erityisesti vesiensuojeluongelma, koska kiintoaineksen mukana liikkuu ravinteita, erityisesti fosforia. Suomelle tyypilliset karkeat kivennäismaat ovat erityisen alttiita huuhtoutumiselle, mutta myös savimailla eroosio on ongelma. Eroosion suuruuteen vaikuttavat erityisesti pellon kaltevuus, muokkauksen ajankohta ja intensiivisyys, kasvipeitteisyys, kasvilaji ja maalaji. Lumen sulamisen ja syksyn runsaiden sateiden aiheuttama huuhtoutuma kuljettaa ravinteita, kalsiumia ja magnesiumia maahiukkasten mukana pelloilta pois ja muokkauskerroksesta alapuolisiin maakerroksiin, ja ne kulkeutuvat kuivatusvesien mukana lopulta kokonaan pois.
Keskeisinä käytännön toimina maatalouden eroosion torjunnassa ovat muokkauksen keventäminen ja kasvipeitteisyyden lisäämien kasvukauden ulkopuolella (syksystä kevääseen) sekä suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustaminen. Maatalouden ympäristötuen avulla pyritään osaltaan säilyttämään maan tuottokyky hyvänä tai parantamaan sitä ja lisäämään humuksen määrää maaperässä.
