PAIKALLISEN OMAEHTOISUUDEN MAASEUTUOHJELMA (POMO+)
Toimintaryhmätyöhön perustuva paikallislähtöinen toimintatapa on osoittautunut sopivaksi ja toimivaksi kehittämisen välineeksi suomalaiselle maaseudulle. Kansallinen POMO+ -toiminta vahvisti paikallista aloitteellisuutta ja seudullista, yhteistyöhön perustuvaa kehittämistyötä.
POMO+ -toiminnan tavoitteena oli vahvistaa maaseutualueen vetovoimaisuutta ja erityisesti elinkeinoelämän kilpailukykyä ja valmiuksia sekä uusien työmahdollisuuksien lisäämistä. Läpäisyperiaatteena oli yhteistyö, verkostoituminen, kestävä kehitys sekä eri väestöryhmien tasavertaisten osallistumis- ja elinkeinomahdollisuuksien parantaminen.
Ohjelman toteuttamisessa korostettiin pilottiluonteisuutta ja innovatiivisuutta. Toiminnalla tuettiin yritystoiminnan verkostoitumista, paikallista työllistymistä ja saatiin liikkeelle kehitystyötä. Käytännön ohjelmatyössä suunniteltiin ja toteutettiin maaseudun asukkaista lähteviä paikallisia strategioita ja kehittämishankkeita.
POMO+ -toiminta rahoitettiin yksinomaan kansallisesti, eikä Euroopan unioni osallistunut sen rahoitukseen. Se rahoitettiin maatilatalouden kehittämisrahastosta (MAKERA), vuosien 2001-2006 rahoitus oli 15 miljoonaa euroa. POMO+ - toimintaryhmille osoitettiin varoja vuosittain noin 2,5 miljoonaa euroa.