Maaseutu muuttuvana toimintaympäristönä
Maaseutu on muovautunut nykyisekseen aikojen kuluessa. Jokaisella meistä on tavalla tai toisella yhteyksiä maaseudulle. Avarat peltoaukeat ovat työn maisema ja osa suomalaista sielunmaisemaa.
Tulevaisuuden maaseudun on pystyttävä vastaamaan kestävällä tavalla ja entistä paremmin erilaisiin vaatimuksiin. Ilmastonmuutos, luonnonvarojen ehtyminen ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen yhdistettynä sosiaalisiin ja taloudellisiin haasteisiin muuttavat tulevaisuuden maaseudun toimintaympäristöä ja tavoitteita.
Uusia liiketoiminta- ja toimeentulomahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi hoiva- ja muu palveluyrittäjyys sekä hajautetun energiantuotannon ratkaisut, kuten bioenergia. Elintarvikkeiden jalostaminen ja matkailuyrittäjyys ovat mahdollisuuksille avoimia aloja.
Yrityksen maineen kannalta on tärkeää, miten yritys ja ihminen kohtaavat. Ensikohtaaminen voi olla tuotteen tai palvelun ostotilanne. Hyvä maine houkuttelee asiakkaita, yhteistyökumppaneita sekä työntekijöitä. Myös sijainti on osa yrityksen imagoa. Hienot toimitilat eivät välttämättä vaikuta yrityksen menestymiseen – tilojen pitää vastata asiakkaiden mielikuvaa yrityksestä.
Ota osoitteeksi maaseutu – maaseutu on kilpailukykyinen toimintaympäristö yrityksellesi!