Suomessa naudanlihan tuotanto perustuu pitkälti lypsykarjavasikoiden kasvattamiseen lihaksi (noin 80 %). Valtaosa suomalaisesta naudanlihasta on peräisin maitorotuisista sonneista.
Kaikista teurastettavista naudoista puhtaasti liharotuisten teuraseläinten osuus on alle 10 prosenttia. Liha- ja maitorotujen risteytysten osuus on hieman yli 10 prosenttia.
Lypsylehmien määrä aleni vuonna 2007 edelliseen vuoteen verrattuna noin 4 %. Emolehmien määrän lisääntymisestä johtuen lehmien kokonaismäärän aleneminen vuonna 2007 jäi 2 %:in.
Vuoden 2007 lopulla lypsylehmiä oli Suomessa 287 500 eläintä, emolehmiä 44 600 eläintä. Nautoja Suomessa oli yhteensä noin 903 000 kappaletta.
Naudanlihan tuotanto kasvoi vuonna 2007 noin 2 %. Tuotannon lisäys ajoittui vuoden alkupuolelle ja johtui edellisvuodelta tehdyistä siirroista sekä teuraspainojen noususta. Vuonna 2008 tuotannon arvioidaan taas alenevan noin 5 % edellisvuoteen verrattuna. Vuosien 2006 ja 2007 vähäinen tuotannon lisääntyminen ei muuta EU-jäsenyyden aikaista tuotannon alenemisen trendiä.
Naudanlihaa tuotettiin Suomessa vuonna 2007 86,7 miljoonaa kiloa. Kulutus oli 97,1 miljoonaa kiloa. Tuontia oli 13,9 miljoonaa kiloa ja vientiä 4,9 miljoonaa kiloa.