EU:n asettamien uusiutuvan energian tavoitteiden myötä Suomessa on uudistettu tukijärjestelmiä, joilla tähdätään uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen. Tämän mukaisesti käynnistettiin keväällä 2010 myös metsähakkeen käyttöä edistävien tukijärjestelmien uudistaminen. Keväällä 2011 astui voimaan nk. muuttuva sähköntuotantotuki, jota maksetaan metsähaketta polttaville laitoksille niiden tuottaessa sähköä metsähakkeesta. Samassa yhteydessä keväällä 2010 käynnistettiin myös uudistus, jonka tavoitteena oli uudistaa energiapuun korjuun tuet. Nykyisen Kestävän metsätalouden rahoituslain eli kemeran nojalla maksettavat energiapuun korjuu- ja haketustuet päätettiin korvata uudella pienpuun energiatukijärjestelmällä (PETU). Nykyisiä kemeran energiapuun korjuun ja haketuksen tukia on myönnetty nuorten metsien hoitotöiden ja ensiharvennusten yhteydessä korjatulle energiapuulle. Kemera-tukia on myönnetty vain yksityismetsistä peräisin olevalle energiapuulle, sen sijaan uutta pienpuun energiatukea
voitaisiin myöntää kaikista muista paitsi valtion metsistä peräisin oleville energiapuuerille. Vastaavasti pienpuun energiatukijärjestelmää valmisteltaessa linjattiin, että tuettaville erille ei asetettaisi lähtökohteen läpimittarajaa eli jäävän puuston läpimittarajaa, kuten kemerassa on (16 cm).
Pienpuun energiatukijärjestelmä lähetettiin hyväksyttäväksi Euroopan komissioon huhtikuussa 2011. Keväällä 2012 komissio totesi, että järjestelmä ei sovellu valtiontukisääntöihin siinä muodossa kuin Suomi oli sitä esittänyt. Tämän jälkeen järjestelmää arvioitiin Suomessa uudelta pohjalta. Tukijärjestelmään tehtiin muutoksia ja ne hyväksyttiin kesäkuussa 2012 ilmasto- ja energiapoliittisessa ministeriryhmässä. Keskeisin muutos oli, että tuen maksatusta siirrettiin lähemmäs laitosta, kuten komissio edellytti. Uudistettu versio tukijärjestelmästä toimitettiin komission käsittelyyn heinäkuussa 2012.
Komission käsittely on edelleen kesken, eikä toistaiseksi voida sanoa että missä muodossa tai milloin tukijärjestelmä voitaisiin saattaa voimaan. Pienpuun energiatukijärjestelmä tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2014 alusta lähtien.
Alla kuvataan komission käsittelyssä parhaillaan olevan, pienpuun energiatukijärjestelmän päälinjaukset. (Alkuperäisellä esityksellä tarkoitetaan komissioon huhtikuussa 2011 lähetettyä esitystä).
- tuen voisi hakea kun pienpuuerä on haketettu ja siirtynyt laitoksen omistukseen. (Alkuperäisessä esityksessä tuen olisi voinut hakea jo pienpuuerän korjuun jälkeen)
- tukea maksettaisiin 5 € kiintokuutiometriä kohti. Tämä vastaisi noin kahta euroa haketettua irtokuutiota kohti
- tuettavat puuerät tulee ohjata sähkön- tai lämmöntuotantoon. Komission mukaan tuettavia pienpuuhake-eriä ei voi esim. ohjata liikenteen biopolttoaineiden tai muiden bionesteiden tuotantoon. (Alkuperäisessä esityksessä rajausta vain sähkön- tai lämmöntuotantoon ei oltu tehty)
- komission kannanoton mukaan tuen hakijana pitää olla energian tuottaja eli sähkö- tai lämpölaitos. Komission marraskuussa 2012 esittämän kannanoton mukaan tukea ei voi hakea esim. toimija, joka toimittaa hakkeen laitokselle, vaan tuensaaja voi olla vain energian tuottaja.
- kuten alkuperäisessäkin esityksessä, tuettavien pienpuuhake-erien tulee olla lähtöisin nuoren metsän hoitokohteilta tai ensiharvennuksilta. Uutena elementtinä heinäkuiseen esitykseen lisättiin pienpuuerien korjuukohteille asetettava jäävän puuston läpimitta. Korjuukohteelle jäävän puuston keskiläpimitan tulee olla rinnankorkeudelta mitattuna alle 18 cm. Samalla poistettiin alkuperäiseen esitykseen sisältynyt nk. tukileikkuri eli korjatulle energiapuumäärälle asetettu hehtaarikohtainen enimmäismäärä, jota ylittävältä osalta tukea ei olisi maksettu.
Pienpuun energiatukijärjestelmä tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2014 alusta lähtien ja siihen asti energiapuun korjuuta tuetaan nykyisellä kemeran korjuutuella. Kemeran korjuutukea maksetaan 7 €/m3 energiapuulle, joka on korjattu yksityismailta nuoren metsän hoidon yhteydessä. Nykyinen energiapuun haketustukijärjestelmä on puolestaan ollut määräaikainen ja haketustuen maksaminen päättyy vuoden 2012 lopussa.
