Metsien sopeutuminen ilmastonmuutokseen


Ilmastonmuutoksen arvioidaan Suomessa nostavan vuotuista keskilämpötilaa ja lisäävän sademääriä. Ennusteiden mukaan lumipeite- ja routakaudet lyhenevät. Sään ääri-ilmiöiden kuten myrskyjen ja kovien tuulennopeuksien, suurten lumikuormien, rankkasateiden sekä hellejaksojen esiintymisriskin arvioidaan kasvavan.

Suomen metsien kannalta osa ilmastonmuutoksen vaikutuksista on myönteisiä, osa kielteisiä. Ennusteiden mukaan puuston kasvu lisääntyy, jolloin puusto sitoo yhä enemmän hiiltä. Myös metsän uudistuminen nopeutuu ja puiden siementuotanto on varmempaa. Ilmastonmuutoksen ennustetaan kuitenkin lisäävän myrsky- ja lumituhojen esiintymisen todennäköisyyttä. Ilmaston lämpeneminen parantaa myös monien metsätuhoja aiheuttavien hyönteisten ja sienten lisääntymis- ja elinolosuhteita.

Metsänhoitotavat tulee sopeuttaa muuttuvaan ilmastoon. Metsänhoidon suunnittelussa tietyillä kohteilla on jatkossa syytä ottaa huomioon mm. suurempi tuuliriski. Ilmastonmuutos merkitsee myös puunkorjuulle haasteita. Routakausien lyheneminen heikentää maan kantavuutta ja vaikeuttaa siten puun korjuuta.

Tutkimuksella tuotetaan pohjatietoa metsänhoitomenetelmistä, joilla voidaan tulevaisuudessa hillitä ilmastonmuutosta ja sopeutua siihen. Metsänhoitosuosituksia ja -ohjeita tarkistetaan tarvittaessa uusimman tutkimustiedon pohjalta. Metsiin kohdistuviin laajoihin tuhoihin on varauduttu laatimalla valtakunnallinen sekä alueittaisia valmiussuunnitelmia. Myös metsätuhojen seurantajärjestelmää kehitetään.


Tapion Metsätalous ja ilmastonmuutos -sivusto

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen Suomessa (ISTO)

Metla - Metsäekosysteemien toiminta ja metsien käyttö muuttuvassa ilmastossa

Tietopaketti ilmastonmuutoksesta

Suomen tuleva ilmasto

Päivitetty 30.6.2011

Sivun alkuun