Kansainvälinen metsien vuosi 2011

Yhdistyneet Kansakunnat on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi. Vuoden teema on Metsät ihmisille - Forests for People. Viralliset avajaiset pidettiin helmikuussa 2011 YK:n metsäfoorumin istunnossa. YK toivoo, että kaikki sen 192 jäsenmaata osallistuisivat jollain tavalla vuoden juhlintaan.

Kansainvälisen metsien vuoden taustalla on neljä globaalia poliittista tavoitetta: metsäkadon pysäyttäminen, metsien tuomien taloudellisten, yhteiskunnallisten ja ympäristöetujen lisääminen, kestävästi hoidettujen metsien pinta-alan kasvattaminen ja sitä edistävien taloudellisten resurssien liikkeelle saaminen.

Suomen panos Kansainväliseen metsien vuoteen 2011 painottuu pääosin kansalliseen Metsä puhuu -hankkeeseen, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä metsien ja niiden käytön merkityksestä rikkaana resurssina. Hanke on metsäsektorin yhteinen ponnistus ja sen koordinoinnista vastaa Suomen Metsäyhdistys.

YK on laatinut teemavuodelle logon. Logon käytöstä on tarkemmat tiedot SMY:n sivuilla.

Lisätietoja: Suomen kansainvälisen metsien vuoden kontaktihenkilö Kai Lintunen, puh. 050 351 2415, sähköposti kai.lintunen(at)smy.fi

Sibelius ja seitsemän veljestä seikkailevat kansainvälisen metsien vuoden julisteissa

YK on julistanut vuoden 2011 kansainväliseksi metsien vuodeksi. Ministeriö on teettänyt kolme julistetta, joiden viesti on, että emme pärjäisi ilman metsiä! Graafikko Ilmari Hakala on visualisoinut julisteet kansainvälisen metsien vuoden logon pohjalta.
Vierekkäin laitettuna metsäiset kuvat yhdistyvät toisiinsa, eli julisteita voi käyttää yhdessä tai erikseen. Iskulauseissa esiintyvät niin suomalaiset kuin ulkomaalaisetkin tunnetut "hahmot":

Ilman metsiä Kolumbus ei olisi löytänyt Amerikkaa
Ilman metsiä Sibelius olisi jäänyt kuulematta
Ilman metsiä seitsemän veljestä olisivat jääneet sanattomiksi.

Julisteita voi tulostaa ja käyttää vapaasti ei-kaupalliseen tarkoitukseen. Niitä voi myös tilata osoitteesta tiedotus@mmm.fi.

Päivitetty 26.7.2011

Sivun alkuun