Hankkeen tavoitteena on helpottaa suomalaisen metsäosaamisen vientiä maailmalle. Tarkoituksena on kartoittaa kotimaisia ja kansainvälisiä hallinnollisia ja käytännöllisiä esteitä ja vaikeuksia, sekä tehdä esityksiä näiden poistamiseksi. Hankkeessa selvitetään myös Suomen metsäosaamisen viennin resurssipohja. Lisäksi tavoitteena on selvittää kansainvälisen metsäosaamisen kysyntänäkymät, eli arvio vastaanottajien tulevista tarpeista. Hankkeen edistyessä tehdään esityksiä Suomen metsäosaamisen viennin edistämistoimenpiteiksi.
Maa- ja metsätalousministeriö aloitti kaksivuotisen hankkeen huhtikuussa 2010. Hanke sai alkunsa ministeri Sirkka-Liisa Anttilan johdolla toimineen ”Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke 2009” johtoryhmän raporttiin sisältyneestä ehdotuksesta edistää Suomen metsäosaamisen vientiä metsien kestävän hoidon ja käytön alalla. Perustana selvitykselle pidetään Suomen ja EU:n kansainvälisen metsä- ja ympäristöpolitiikan tavoitteita.