Valtioneuvosto vahvisti tänään Etelä-Suomen (tukialueet A ja B) maidon tuotantotuen tukitason, teurastetuista hiehoista maksettavan tuen ja puutarhatuotteiden varastointituen viime vuoden tukitasot. Lisäksi päätettiin vuodelta 2010 maksettavasta mehiläistalouden pesäkohtaisesta tuesta ja poronhoitovuodelta 2010/2011 maksettavasta porotalouden eläinkohtaisesta tuesta.
Vuonna 2009 maksettavana maidon tuotantotuen toisen vaiheen tukitaso vahvistettiin kansallisen tuen jakoehdotuksen mukaisesti. Korotuksien jälkeen maidon tukitaso on alueilla A ja B 3,1 senttiä litralta ja Ahvenanmaan maakunnassa sekä ulkosaaristossa 4,3 senttiä litralta. Maitoa tuottavia tiloja on Etelä-Suomessa noin 2500.
Tämän lisäksi korotetaan teurashiehojen tukea märehtijöille varatun määrärahan rajoissa. Hiehojen tukitaso on korotuksen jälkeen 150 euroa teurastetulta hieholta. Tukialueilla A ja B arvioidaan maksettavan tukea noin neljästätuhannesta teurashiehosta.
AB -alueella kasvihuoneiden tuen ja puutarhatuotteiden varastointituen välistä miljoona eurorajoitetta muutetaan. Puutarhatuotteiden varastointitukea lisätään 0,20 miljoonaa euroa ja vastaava summa vähennetään kasvihuoneiden tuesta. Muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta vuoden 2009 kasvihuoneiden yksikkötuen tasoon. Puutarhatuotteiden varastointitukea voidaan vuonna 2009 maksaa enintään 1,22 miljoonaa euroa ja kasvihuonetuotannon tukea voidaan maksaa enintään 16,41 miljoonaa euroa. Varastointitukea maksetaan noin 250 tuensaajalle ja kasvihuonetukea noin 590 tuensaajalle.
Koska hyväksyttävien puutarhatuotteiden varastointituen hakemusten perusteella laskettu tukimenekki ylitti enimmäismäärän, yksikkötukea on alennettava aiemmin päätetystä tasosta. Koneellisesti jäähdytettyjen varastojen tuki on 10,6 euroa/m3 ja muiden varastojen tuki 6,6 euroa/m3. Pohjoisen tuen alueella puutarhatuotteiden varastointituki voidaan maksaa aiemmin päätettyjen tukitasojen mukaisesti.
Mehiläistalouden pesäkohtaista tukea voidaan maksaa 21,50 euroa mehiläisyhteiskuntaa kohden. Vuosittain tukea saaneita tarhaajia on noin 300 ja runsaat 20 000 mehiläisyhteiskuntaa.
Valtioneuvosto antoi tänään asetuksen myös poronhoitovuodelta 2010/2011 maksettavasta eläinkohtaisesta tuesta. Tukea maksetaan pohjoisilla tukialueilla C3 ja C4. Tuen suuruus on 28,50 euroa eloporoa kohden. Poronhoitovuonna 2009/2010 tuki oli 27,00 euroa. Tukea arvioidaan maksettavan noin 155 000 eloporolta.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Esa Hiiva, p. (09) 160 52657, 040 733 6225
maatalousylitarkastaja Mika Survonen (porot ja mehiläiset) p. (09) 160 52307
vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo p. (09) 160 52793