Valtioneuvosto hyväksyi tänään asetuksen, jonka mukaan viljelijöiden on mahdollista antaa tänä vuonna uusi sitoumus luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä sekä eläinten hyvinvoinnin tuesta. Myös kaikki ympäristötuen erityistukisopimukset sekä kosteikkojen rakentamiseen ja perinnebiotooppien alkuraivaukseen ja aitaamiseen tarkoitetut ei-tuotannollisten investointien tuet ovat haettavina.
Edellytyksenä uuden luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukisitoumuksen annossa on, että sitoumukseen sisällytettävä peltoala on kyseisessä tuessa tukikelpoista.
Asetuksen perusteella puretaan ns. ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen tukijonoa hallituksen syksyllä 2010 päättämän mukaisesti enintään 18 300 hehtaaria. Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on, että loput jonopellot saadaan tukikelpoiseksi vuonna 2012.
Tukijonojärjestelmä perustettiin vuonna 2004, koska valtion talousarviovarojen riittämättömyyden vuoksi tukikelpoisuutta ei voitu myöntää kaikille pelloille. Osalle jonopelloista on myönnetty tukikelpoisuus vuosina 2007, 2009 ja 2010. Tällä hetkellä jonossa on vielä noin 36 000 hehtaaria.
Tänä vuonna voi 29.4.2011 päättyvässä tukihaussa hakea tukikelpoiseksi kaikkia jonopeltoja, mutta tukikelpoisuus voidaan myöntää enintään 18 300 hehtaarille. Tämän vuoksi valtioneuvoston asetuksella säädettiin etusijajärjestyksestä. Etusijajärjestyksessä ensimmäisenä ovat vuonna 2003 tai 2004 luonnonhaittakorvauksen tai ympäristötuen kasvusääntöjen takia tukikelvottomiksi jääneet lohkot. Sen jälkeen seuraavina ovat vuonna 2004 lomakkeella 175 jonoon ilmoitetut lohkot, joita ovat
- vuonna 2003 tai aiemmin raivatut alat
- vuonna 2004 ilmoitetut viljelemättömyyssitoumusalat
- nuorten tuottajien vuonna 2004 raivatut alat ja muut jonoon ilmoitetut alat
- luomutilojen vuonna 2004 raivatut alat ja muut jonoon ilmoitetut alat
- asetuksessa tarkoitettujen kotieläintilojen vuonna 2004 raivatut alat ja muut jonoon ilmoitetut alat.
Näiden jonopeltojen lisäksi luonnonhaittakorvausta ja ympäristötukea koskeviin sitoumuksiin voi hakea tukikelpoisiksi vuonna 2011 myös seuraavia peltoaloja:
- vuoden 2005 tukihaun jälkeen maatalouden luopumisjärjestelmien viljelmättömyyssitoumuksista vapautuneet viljelykelpoiset peltoalat
- pienet, enintään 0,05 hehtaarin suuruiset, tukikelpoisten peruslohkojen alojen lisäykset
- ensimmäisen ohjelmakauden jälkeen tukikelpoisuuden menettäneet peltoalat
- sellaisen viljelijän lohkot, jossa viljelijä on ollut luonnonhaittakorvaus- tai ympäristötukijärjestelmän ulkopuolella ja saanut alle 40-vuotiaana sukupolvenvaihdoksella tai koko tilan hallinnon siirrolla haltuunsa tilan alle 65-vuotiaalta viljelijältä, joka ei ole ollut sitoutuneena luonnonhaittakorvaus- tai ympäristötukijärjestelmään tai kumpaankaan näistä.
Lohkon saaminen tukikelpoiseksi edellyttää neljännen ja viidennen vuoden sitoumuksissa, että viljelijällä on tukikelpoiseksi haettavaa ja hyväksyttävää alaa yksin tai yhdessä aiemmin sitoumukseen hyväksyttyjen lisäalojen kanssa vähintään 2 ha, jolloin viljelijä voi tehdä uudet 5-vuotiset sitoumukset. Luonnonhaittakorvauksen ja ympäristötuen tukiehtojen mukaan myös yli 65-vuotiailta viljelijöiltä tulevia peltoaloja ja uusjakotoimituksissa saatuja aloja voidaan hyväksyä tukikelpoisiksi ilman rajoitusta.
Vuonna 2011 voi hakea kaikkia maatalouden ympäristötuen erityistukisopimuksia. Erityistukisopimuksia voidaan tehdä valtion talousarvion määrärahojen rajoissa. Luonnonmukaista tuotantoa ja luonnonmukaista kotieläintuotantoa koskeviin sopimuksiin on mahdollista hakea uusia peltoaloja tai, jos lisäpeltoala on vähintään 2 hehtaaria, uutta aiemman luomusopimuksen korvaavaa sopimusta.
Vuonna 2011 maatalouden ympäristötukeen arvioidaan tarvittavan noin 374 miljoonaa euroa. Luonnonhaittakorvauksen kokonaismenojen arvioidaan olevan noin 423 miljoonaa euroa. Tuet ovat EU:n osittain rahoittamia ja ne sisältyvät Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2007 - 2013.
Hakuohjeet ja lomakkeet on tarkoitus julkaista ensi viikolla. Maaseutuvirasto tiedottaa asiasta erikseen.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä (asetuksen sisältö):
ylijohtaja Heimo Hanhilahti, puh. 09 160 53311, 040 5132120
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, puh 09 160 52935, 0400 812935