Laiduntreffejä ja lähimetsiä: METSO-ohjelman uudet yhteistoimintaverkostot valittu

Helsinki 21.10.2011

METSO-ohjelmaan (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma) on valittu neljä uutta yhteistoimintaverkostoa. Lisäksi rahoitusta myönnettiin kahden yhteistoimintaverkostoihin liittyvän idean jatkokehittelyyn. Hankkeiden tavoitteena on monimuotoisuuden turvaamisen ja metsien muiden käyttömuotojen yhteensovittaminen.

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön rahoittamat hankkeet ovat osa METSOn toimenpidevalikoimaa, ja ne toteutetaan vuosina 2011–2015.

Hankkeista kolme keskittyy tärkeiden metsäelinympäristöjen ja niitä ympäröivien talousmetsien luonnonhoidon kehittämiseen. WWF Suomen koordinoima hanke tavoittelee puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden elvyttämistä. "Laiduntreffeillä" metsänomistajat ja laiduneläinten omistajat kohtaavat ja kartoittavat laidunnettavia kohteita. Suomen riistakeskuksen koordinoiman yhteistoimintaverkoston tavoitteena on kehittää metsäelinympäristöjen reuna-alueiden luonnonhoitoa erityisesti riistan elinolot huomioiden. Lisäksi rahoitusta sai Metsänomistajien Liitto Järvi-Suomen koordinoima yksityismetsien kulotusta kehittävä verkosto.

Lasten luontoelämykset koulujen ja päiväkotien lähimetsissä ovat Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoiman verkostohankkeen keskiössä. Tavoitteena on METSO-ohjelman ja muiden vapaaehtoisten keinojen avulla turvata lähimetsien monimuotoisuutta ja lisätä niiden käyttöä koulujen ja päiväkotien opetuksessa. Ympäristökasvatuksella tavoitetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä toimijajoukko, tulevaisuuden metsänomistajat.

Verkostojen valinnassa painotettiin hankkeiden ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden lisäksi innovatiivisuutta ja kustannustehokkuutta. Verkostohankkeiden tarkoituksena on luoda uudenlaista yhteistyötä metsien monimuotoisuuden suojelun, metsien käytön ja elinkeino- tai virkistystoiminnan yhteensovittamiseksi. Hankkeiden kokonaisrahoitus vaihtelee 74 000 ja 95 000 euron välillä.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Saija Sirkiä, Suomen ympäristökeskus
p. 040 672 27 51, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Erityisasiantuntija Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö
p. 09 160 52418, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Neuvotteleva virkamies Harri Karjalainen, ympäristöministeriö
p. 050 347 4663, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Sivun alkuun