Komissio hyväksyi 4.11.2011 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan muutoksen, jonka mukaan maatalouden ympäristötuen lisätoimenpiteitä on mahdollista muuttaa rajoitetusti, kun sitoumusta jatketaan.
Sitoumuksia jatketaan ohjelmakauden loppuun, jotta suurin osa tuensaajista aloittaisi uuden ohjelmakauden samanaikaisesti vuonna 2014. Vuonna 2007 ympäristötukeen sitoutunut viljelijä voi ensi keväänä jatkaa viisivuotista maatalouden ympäristötuki-sitoumusta kahdella vuodella eli vuonna 2013 päättyvän ohjelmakauden loppuun. Vuonna 2008 sitoutuneet voivat vastaavasti jatkaa sitoumustaan yhdellä vuodella keväällä 2013.
Sitoumusta jatkava viljelijä voi vaihtaa tiettyjä lisätoimenpiteitä toiseksi tai luopua niistä. Näitä lisätoimenpiteitä ovat viljelyn monipuolistaminen, tuhoeläinten tarkkailumenetelmien käyttö ja lannan levitys kasvukaudella. A- ja B-tukialueilla näistä kuitenkaan ei ole mahdollista luopua, jos kyseessä on sitoumuksen ainoa pakollinen lisätoimenpide. Lisätoimenpiteiden vaihtaminen tai niistä luopuminen on vapaaehtoista ja voidaan tehdä vain sitoumuksen jatkamisen yhteydessä. Koska sitoumus on jatkoa haettaessa ollut voimassa jo viisi vuotta, luovuttavasta tai muutettavasta lisätoimenpiteestä maksettuja tukia ei peritä takaisin. Luopuminen lisätoimenpiteestä lannan levitys kasvukaudella mahdollistaa ympäristötuen erityistukisopimuksen tekemisen lietelannan sijoittamisesta.
Sitoumuksen jatkamisen yhteydessä voidaan ympäristövaikutuksiltaan vähäisempi kasvipeitteisyyttä koskeva lisätoimenpide vaihtaa A- ja B-tukialueella vaativampaan: peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys ja kevennetty muokkaus on mahdollista vaihtaa lisätoimenpiteeksi peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys tai peltojen tehostettu talviaikainen kasvipeitteisyys. Vastaavasti peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys on mahdollista vaihtaa lisätoimenpiteeksi peltojen tehostettu talviaikainen kasvipeitteisyys. Koska sitoumus on näissä tapauksissa ollut voimassa viisi vuotta ja koska vaihto tehostaa toimenpiteen ympäristövaikutuksia, vaihdettavasta lisätoimenpiteestä maksettua tukea ei peritä takaisin.
65 vuotta täyttäneiden sitoumukset
Sitoumusten jatkamisen yhteydessä on huomioitava erot ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen kohdalla. 65 vuotta täyttänyt viljelijä voi hakea kahden tai yhden vuoden jatkoa voimassa olevalle ympäristötukisitoumukselle. Sen sijaan vuonna 2012 päättyvien luonnonhaittakorvaussitoumusten (LFA) tilalle on ensi vuonna haettava uutta sitoumusta. LFA-sitoumuksen antamisessa noudatetaan olemassa olevaa ikärajaa eli luonnonhaittakorvaussitoumusta ei voida hyväksyä, jos hakija on täyttänyt 65 vuotta sitoumuskauden alkamista edeltävän vuoden joulukuun 30 päivänä tai tätä aikaisemmin.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Anna Schulman, p. 040 170 3772, etunimi.sukunimi@mmm.fi
maatalousylitarkastaja Sini Wallenius, p. 040 359 3103, etunimi.sukunimi@mmm.fi
