Asutuksen tulvasuojelu tärkeintä

Suomessa on toistaiseksi vältytty hyvin suurilta tulvavahingoilta. Sään ääri-ilmiöiden, myrskyjen ja tulvien, odotetaan kuitenkin tulevaisuudessa yleistyvän, ja siksi on varauduttava myös poikkeuksellisen suuriin tulviin. Ensisijaista on suojata yhdyskunnat tulvilta. Maankäyttöä ja rakentamista ohjaamalla kyetään parhaiten ennalta estämään uusien riskikohteiden syntyminen tulva-alueille. Lisäksi tulee panostaa vesistörakenteiden kunnossapitoon ja turvallisuuteen sekä tulvanaikaisten torjuntatoimien ja pelastustoiminnan sujuvuuteen.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset huolehtivat tulvantorjunnasta ja tulvasuojelusta. Suuren tulvan aikana päävastuu muun muassa pelastustoimista siirtyy pelastusviranomaiselle. Tulvatilannetta ja -varoituksia voi seurata ymparisto.fi -palvelusta (kts. "Muualla verkossa" -linkit).

Tulvariskien hallintaa ohjaavat laki ja asetus tulvariskien hallinnastaMaa- ja metsätalousministeriö nimesi 20.12.2011 alueet, joilla vesistöjen tai meren tulvimisesta aiheutuvia riskejä pidetään merkittävinä. Näille tulvariskialueille laaditaan tulvakartat ja suunnitelmat tulvariskien hallitsemiseksi. Tulvariskien hallinnan koordinointiryhmä seuraa, ohjaa ja yhteen sovittaa säädösten toimeenpanotyötä.

Suomessa 21 merkittävää tulvariskialuetta

Kartta tulvariskialueista

Laki tulvariskien hallinnasta

Asetus tulvariskien hallinnasta

Päivitetty 20.12.2011

Sivun alkuun