Kansainväliset ympäristö- ja luonnonvarasopimukset suuntaavat Suomen toimintaa
Suomi on aktiivisesti mukana kansainvälisessä ympäristöyhteistyössä. Luonnonvarojen käyttöä ja ympäristön tilaa pyritään maailmanlaajuisesti ohjaamaan kansainvälisillä luonnonvara- ja ympäristösopimuksilla. Haasteet liittyvät muun muassa ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen. Kansainvälisillä sopimuksilla on luotu puitteet Suomen kansalliselle sääntelylle.
Kestävä kehitys
YK:n kestävän kehityksen toimikunta (Commission on Sustainable Development, CSD) on YK:n kestävää kehitystä käsittelevä korkean tason foorumi. Sen tehtävänä on seurata ja edistää Rion ympäristö- ja kehityskonferenssin ja sen 10-vuotisseurantakokouksen (Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokous vuonna 2002) tulosten toimeenpanoa.
Johannesburgissa hyväksyttiin toimintasuunnitelma kestävän kehityksen edistämiseksi, käsiteltiin suuri joukko kumppanuussopimuksia ja sovittiin merkittävistä tavoitteista, joista tärkeimpänä köyhyyden poistaminen. Lisäksi tavoitteina olivat biologisen monimuotoisuuden häviämisvauhdin väheneminen, kalakantojen vähenemisen pysäyttäminen ja vaarallisten kemikaalien haittojen minimoiminen.
Maa- ja metsätalousministeriössä valmisteltiin vuonna 2004 huippukokouksen päätöksiin perustuva strateginen arvio uusiutuvia luonnonvaroja ja maaseutua koskevista toimista. Suomessa julkaistiin myös Kansallinen kestävän kehityksen strategia (2006) sekä Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma 2006–2016 (2007).
YK:n kestävän kehityksen toimikunnan työohjelman mukaisesti vuosien 2016 ja 2017 aikana käydään läpi kokonaisvaltainen kestävän kehityksen arviointi.
Ilmastopolitiikka
Kasvihuonekaasujen pitoisuuden kasvu ilmakehässä lämmittää maapalloa ja johtaa muutoksiin maapallon ilmastojärjestelmässä. Kansainvälinen ja kansallinen ilmastopolitiikka kohdistuvat ilmastonmuutoksen hillitsemiseen kasvihuonekaasujen päästöjä vähentämällä (mitigaatio) sekä sopeutumalla tulevaan ilmastonmuutokseen (adaptaatio).
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on solmittu kaksi tärkeää kansainvälistä sopimusta: ilmastonmuutosta koskeva YK:n puitesopimus (ns. ilmastosopimus) vuonna 1992 ja sitä täsmentävä Kioton pöytäkirja vuonna 1997. Pöytäkirja velvoittaa teollisuusmaita rajoittamaan kasvihuonekaasupäästöjä vuosina 2008–2012. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan yhdessä muiden EU-maiden kanssa vuonna 2002 ja sopimus tuli voimaan vuonna 2005.
Maa- ja metsätalouden osalta ilmastopolitiikan hoitaminen keskittyy hiilinielujen ylläpitoon, maatalouden kasvihuonepäästöjen vähentämiseen sekä fossiilisia polttoaineita korvaavan bioenergian tuotannon lisäämiseen. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla valmisteltiin vuonna 2005 ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia, jossa tarkastellaan ilmastonmuutokseen sopeutumista toimialoittain.
Vuonna 2005 hyväksytyssä kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa kerrotaan, miten hallitus aikoo toimeenpanna Suomea koskevat kansainväliset velvoitteet kasvihuonekaasujen rajoittamiseksi Kioton sitoumuskaudella 2008–2012. Uusi pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia annetaan selontekona eduskunnalle vuoden 2008 kuluessa.
Biologinen monimuotoisuus
Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti tarkoittaa elollisen luonnon vaihtelua. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen merkittävästä vähentämisestä vuoteen 2010 mennessä on päätetty biologista monimuotoisuutta koskevassa YK:n yleissopimuksessa. Se onkin tärkein maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuutta koskeva tavoite. Vielä haasteellisemman tavoitteen on ottanut EU, jolla tavoitteena on monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen.
Biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ministeriöt laativat yhteistyössä kansallisen toimintaohjelmanbiologisen monimuotoisuuden edistämiseksi vuosille 2006–2016. Ohjelma sisältää mm. tähän liittyvää yhteistyötä Luoteis-Venäjän alueella ja kehitysyhteistyössä.
Itämeren suojelu
Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimuksen puitteissa Suomi tekee yhteistyötä kahdeksan muun Itämerta ympäröivän valtion kanssa ja on laatinut maakohtaisen Itämeren suojeluohjelman. Suojelusopimuksen pääteemoista maa- ja metsätaloustuotantoa koskee erityisesti rehevöittävän ravinnekuormituksen vähentäminen.
Itämeren rantavaltioiden ympäristöministerit hyväksyivät loppuvuodesta 2007 Krakovassa Itämeren suojelukomission (HELCOM) uuden toimintaohjelman. Kunnianhimoisen ohjelman tavoitteena on palauttaa Itämeri hyvään ekologiseen tilaan vuoteen 2021 mennessä.