Soiden ja turvemaiden kansallinen strategia


Suomessa on soita ja turvemaita yhteensä 9,3 miljoonaa hehtaaria, mikä on kolmannes Suomen maapinta-alasta. Soista noin puolet on ojitettu metsätalouskäyttöön, noin 250 000 hehtaaria viljelykäytössä, ja vuosittain turvetuotannossa on noin 70 000 hehtaaria. Nykyisestä suoalasta on suojeltu 1,2 miljoonaa hehtaaria eli noin 13 prosenttia. Turpeen osuus Suomen kokonaisenergiankulutuksesta on 5-7 prosenttia.

Turvemaiden nykyiset, moninaiset käyttötarpeet ja -arvot ovat kasvamassa. Muun muassa tästä syystä tarvitaan soiden ja turvemaiden kansallinen strategia, jonka tavoitteena on luoda yhteinen, ajantasainen näkemys soiden ja suoluonnon sekä turvemaiden kestävästä ja monipuolisesta käytöstä. Strategialla määritetään Suomen soihin ja turvemaihin liittyvät tavoitteet ja käyttötarpeet, sekä tarvittaessa keinot niiden yhteensovittamiseksi lähivuosikymmeninä.

Soiden ja turvemaiden kansallisen strategian valmistelu käynnistettiin vuoden 2009 alussa maa- ja metsätalousministeriön koordinoimana. Strategia luovutettiin maa- ja metsätalousministerille 16.2.2011.

Päivitetty 8.2.2012

Sivun alkuun