Suomen ja Venäjän yhteistyömahdollisuuksien selvittäminen vilja- ja öljykasvialalla

Maa- ja metsätalousministeriön selvitys

Suomen ja Venäjän välinen yhteistoiminta vilja- ja öljykasvialoilla on ollut esillä maiden korkean tason tapaamisissa viimeisten vuosien aikana. Niissä on todettu, että Suomella voisi olla paljon annettavaa tämän alan kehittämiselle Venäjällä. Kartoittaakseen tarkemmin sekä venäläisten että suomalaisten tarpeet ja mahdollisuudet yhteistyölle Suomen Maa- ja Metsätalousministeriö on käynnistänyt kyseisen selvityksen, jonka toteuttajaksi valittiin Finpro ry.

Selvityksessä on tarkasteltu ja kuvattu Suomen ja Venäjän vilja- ja öljykasvisektorin rakennetta, toimintaa ja yhteistyömahdollisuuksia, mm. tunnistettu alan tärkeimmät toimijat.

Selvitystyön perusteella voidaan olettaa, että huolimatta suurista teknisistä, taloudellisista ja ilmastollisista haasteista, Venäjän maatalous kasvaa lähiaikoina hitaasti. Venäjän maataloussektorin osalta tärkeimpiä positiivisia kehitystekijöitä ovat elintarvikkeiden markkinahintojen nousu, karjanhoidon kehittyminen, valtion tuki ja suurien maatalousyritysten investoinnit viljatuotantoon ja jalostukseen. Negatiiviset, kehitystä ehkäisevät tekijät ovat uusien tekniikoiden ja teknologioiden merkittävä puute, monien maatalousyritysten huono taloudellinen tilanne, maaperän köyhtyminen ja mahdolliset epäsuotuisat sää- ja ilmastomuutokset.

Muutaman viime vuoden aikana Venäjä on ollut Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita, vaikka vuosien 2008–2009 talouskriisi on vaikuttanut merkittävästi Venäjän ulkomaankauppaan. Viljatuotteiden osalta ensimmäisellä sijalla on ohramaltaiden vienti, sitten seuraavat kaurahiutaleet ja muista viljoista valmistetut hiutaleet sekä erikoisrehut. Uutena markkinana nähdään Venäjällä kehittyvä lastenruokateollisuus. Muiden tuotteiden ja viljan vienti oli hyvin vähäistä. Viljaa viedään Suomesta Venäjälle satunnaisesti, suurimpana ongelmana pitkäjänteiselle vientitoiminnalle voidaan nähdä viljasatojen merkittävä määrällinen vaihtelu vuodesta toiseen.

Venäjän viimeisimpien lainsäädäntöaloitteiden ja maataloussektorin tukirakenteen perusteella voi olettaa, että Venäjän Federaation hallitus pyrkii rajoittamaan raaka-aineiden vientiä ja nostamaan niiden jalostusastetta kotimaassa. Lisäksi vienti- ja tuontioperaatioiden kallistuminen johtaa siihen, että yhä suurempi määrä tuontiraaka-ainekäyttäjistä vaihtaa venäläisiin tuotteisiin huolimatta siitä, että monet venäläiset tuotteet ovat edelleenkin heikompilaatuisia kuin ulkomaiset. Suuret kansainväliset yhtiöt etabloituvat aktiivisesti Venäjän markkinoille ja saavat siten kilpailuetuja verrattuna perinteistä ulkomaankauppaa harjoittaviin kilpailijoihin. Tämän seurauksena suomalaisten maatalouskoneiden vienti Venäjälle on pudonnut taantuman jälkeen melkoisesti, vaikka mahdollisuuksia tekniikan ja teknologioiden viennissä olisi muuten olemassa.

Jalostusta, siementen lisäysviljelyä ja siemenvalvontaa säännöstelevä lainsäädäntö on Venäjällä kesken ja lajikejalostajilla on suuria ongelmia. Jalostuslainsäädäntöä koskeva valtion politiikka on puutteellista, infrastruktuuri ja tekniikka vanhentunutta ja maanviljelijöillä on heikko taloudellinen tila. Venäjän maatalouden yksi keskeisimpiä ongelmia on laadukkaiden kylvösiementen jatkuva pula. Suomesta voitaisiin viedä ns. ensimmäisen sukupolven kantasiementä Venäjälle, mutta puutteellisen lainsäädännön (varsinkin lisenssimaksujen osalta) sekä rajoitetun kysynnän vuoksi suomalaisten ja venäläisten yhteistyö jalostussektorilla tuntuu vaikealta. Ratkaisuna voisi olla kolmikantasopimus, jolla tarkoitetaan sitä, että teollisuusyritys, joka viljelyttää raaka-aineen paikallisilla viljelijöillä, voisi kontrolloida lisenssimaksujen maksamista.

Vilja- ja öljykasvialan neuvonnalle ja konsultoinnille on Venäjällä tarvetta, ja Suomen rooli esim. sopimusviljelytoiminnan kehittämisessä voi olla neuvonta ja koulutus sekä mallin siirtäminen venäläisten yritysten ja viljelijöiden käyttöön. Viljan käsittelyssä ja logistiikassa on myös kehitystarpeita. Haasteena on saada korvaus neuvonta- ja konsultointityöstä.

Selvitys osoittaa, että kehitystarpeita ja yhteistyömahdollisuuksia vilja- ja öljykasvialalla on olemassa. Yhteistyön kehittäminen tulee kuitenkin koko ajan vaikeammaksi ja kalliimmaksi, koska Venäjän myynnin kasvattaminen saattaa edellyttää yrityksiltä yhä enemmän etabloitumista Venäjän markkinoille.

Suomen maatalous- ja elintarvikesektorilla tulisi olla oma Venäjä-strategia ja valtion tukea olisi järkevää kanavoida enemmän yhteistyöhankkeiden kehittämiseen ja investointien varmistamiseen. Tietyillä sektoreilla yhteistyö on mahdollista vain lähialuehankkeiden puitteissa tai valtioiden sopimuksella.

Venäjän rajamuodollisuuksia tulisi edelleen yksinkertaistaa ja rahtikustannusten nousu tulisi pitää kurissa, erityisesti rautatierahtien osalta.

Venäjä tarvitsee välttämättä myös uutta lajikejalostuksen lainsäädäntöä.

Suomessa on kiinnostusta tiettyjen raaka-aineiden laajempaan tuontiin Venäjältä (vilja-, sokeri- sekä olut- ja väkijuomateollisuuden sivutuotteet, auringonkukkarouhe ja luomuvilja).

Selvitystyön tulosten pohjalta Suomi ja Venäjä voivat kehittää laajempaa yhteistyötä. Selvityksen perusteella voidaan havaita useita eri kehityskohteita aina lajikejalostuksesta logistiikkaan saakka. Nämä kehitystarpeet on tuotu havainnollisesti esiin. Suomen Maa- ja Metsätalousministeriöllä on eri kehityskohteet huomioiden mahdollisuus kehittää laajempaa suomalais-venäläistä yhteistyötä vilja- ja öljykasvialalla.

Finpro ry

Sivun alkuun