Tulokset viittaavat siihen, että tässä selvityksessä tarkastellut säädösmuutokset aiheuttavat Suomen sikatiloille 6,5 miljoonan euron vuotuiset lisäkustannukset. Tilaa kohti laskettuna nettokustannus oli keskimäärin 3 251 euroa. Kyselyn tulokset viittaavat siihen, että sikojen suojelua koskeviin säädöksiin Suomessa suunnitellut muutokset aiheuttavat muutoksia noin puolella Suomen sikatiloista. Muutosten suuruus vaihtelee kuitenkin tilatyypeittäin. Esimerkiksi joutilaiden emakoiden karsinaa koskevat säädösehdotukset aiheuttavat muutostarpeita suuremmalla osalla yhdistelmätiloista kuin erikoistuneista porsastuotantotiloista. Porsituskarsinoiden muutostarve puolestaan näyttää olevan suurempi keskimääräistä suuremmilla kuin sitä pienemmillä tiloilla. Myös sairaskarsinoita koskevan suosituksen muuttuminen pakolliseksi ja sairaskarsinoiden pinta-alan nousu aiemmasta suosituksesta lisää rakennuskustannuksia. Rakennuskustannusten lisäksi merkittäviä lisäkustannuksia aiheutuu kiinteää lattiaa koskevien vaatimusten tiukentumisesta. Nämä muutosehdotukset lisäävät työn menekkiä sikatiloilla. Toisaalta muutokset myös parantavattuottavuutta, joten osa kustannuksista saadaan takaisin tuotannon tehostumisena. Pienempiä kustannuksia aiheutuu pesäntekomateriaalin tarjoamisesta porsiville emakoille (työ- ja materiaalikustannus) ja luonnonvalon tarjoamisesta sioille (rakennus- ja pääomakustannukset).

Säädösmuutosten kustannusvaikutukset riippuvat laskelmissa käytetyistä oletuksista ja tilakohtaisesti rakennusten ominaisuuksista. Mikäli rakennuskustannukset, työmenekki tai työtunnin hinta nousevat oletettua suuremmiksi, lisääntyvät kustannukset. Näiden kustannuserien merkitystä muutosprosessissa korostaa se, että karsinatilan määrää ja lattiarakennetta koskevat muutokset aiheuttivat pääosa kustannuksista. Mikäli tarkasteltujen muutosten avulla ei saavuteta tavoiteltuja tuotosparannuksia, nousevat vuotuiset kustannukset 1,3 miljoonalla eurolla. Odotetuista hyödyistä tärkeimpiä ovat kuolleisuuden aleneminen sekä sikojen keskipäiväkasvun ja rehumuuntosuhteen koheneminen kasvatustiheyden alentuessa. Kaikkia mahdollisia hyötytekijöitä ei voitu ottaa huomioon tässä selvityksessä. Etenkin porsastuotannosta mahdollisesti saatavia tuotosparannuksia koskeva kirjallisuus oli vähäistä. Tuloksiin vaikuttaa myös se, miten hyvin kyselytutkimukseen vastanneet tilat edustavat muita samankokoisia sikatiloja. Painotetulla otannalla tehdyn sikalakyselyn vastausprosentti oli 35 %, mikä on pienehkö, mutta ei poikkeuksellisen pieni vastausprosentti. Vastausprosentti selittyy osittain kyselyn laajuudella sekä sen lähettämisen ajankohdalla. Kysely saapui tiloille kiireiseen aikaan, koska samoihin aikoihin oli täytettävänä tukilomakkeita ja toukotyöt olivat alkamassa. Lisäksi elintarvikealan lakko viivästytti sikojen teurastuksia keväällä 2010, mikä aiheutti paineita sikatiloille. Osaltaan vastauksia vähensi myös se, että moni sikala oli luopunut tuotannosta otoshetken eläinlaskennan jälkeen.

Selvityksen tulokset viittaavat siihen, että sianlihan yksikkötuotantokustannus voi suunniteltujen säädösmuutosten vuoksi nousta noin 1-4 senttiä/kg sianlihaa. Tämä on 1-2 prosenttia sikatalouden markkinatuotosta - noin euro jokaista suomalaista kohti, mutta 2 000-3 000 euroa tyypillistä sikatilaa kohti. Lisäinvestoinnit edellyttävät, että niiden kattamiseen on saatavissa riittävä korvaus. Korvausta voidaan saada kuluttajamarkkinoilta lisäarvona, esimerkiksi lihatuotteiden kohentunutta laatua markkinoinnissa korostamalla. Osalle kotimaisesta tuotannosta tämä on mahdollisuus profiloitua hyvinvointiystävälliseksi tuotteeksi. Kaikelle kotimaiselle tuotannolle on kuitenkin vaikea saada lisähintaa, koska se vaatii voimakasta tuotedifferointia. Tutkimusten mukaan myös hinta on kuluttajalle tärkeä sianlihan valintaperuste, eikä koko tuotannon erilaistaminen liene mahdollista. Osa kuluttajista valitsee kuluttamansa lihan pelkästään sen hinnan perusteella. Tällöin kilpailutilanne suomalaisen ja mahdollisesti heikommissa olosuhteissa kasvatetun tuontilihan välillä muuttuu tuontilihan eduksi.

Eräs vaihtoehto korvauksen saamiseksi on julkishyödykkeen tuotannosta maksettava tuki. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi kohdennetuilla investointituilla tai vaatimukset täyttäville tiloille maksettavalla julkishyödykkeen tuotantopalkkiolla. Sikojen suojelua koskevien vaatimusten tiukentumisesta seuraava tuotantokustannustason nousu todennäköisesti vähentää sianlihan tuotantoa Suomessa.

Tuottajien kustannuksia voidaan merkittävästi alentaa siirtymäajan avulla. Yhtäältä siirtymäaika mahdollistaa nykyisten investointien käyttämisen osittain tai kokonaan loppuun ja siirtää lisäkustannuksia myöhemmäksi tulevaisuuteen. Toisaalta se viivästyttää olosuhdeparannusten käyttöönottoa tiloilla, joiden rakennuskanta on uudehkoa mutta ei uusien säädösten mukaista. Kotieläinrakennusinvestointien käyttöaika on kymmeniä vuosia. Pitkä siirtymäaika onkin perusteltu sekä tilojen talouden, sikatilojen heikon kannattavuuskehityksen (vrt. MTT 2010) että viimeaikaisen rehukustannusten nousun näkökulmasta. Siirtymäaika on tärkeä etenkin suurehkoille tiloille, jotka ovat investoineet viimeisten 5-10 vuoden aikana ja jotka tuottavat suuren osan sianlihan tuotantomäärästä.