MMM:n sektoritutkimuslaitosten arviointi - Tutkimuksen ja asiantuntija palvelujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Maa- ja metsätalousministeriö teetti selvityksen ministeriön ohjaamien tutkimuslaitosten yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta.
Arvioinnissa tarkasteltiin laitosten valmiuksia suoriutua niille annetuista tehtävistä, viranomaistoiminnoista sekä
asiantuntijatehtävistä. Lisäksi tarkasteltiin laitosten muodostaman kokonaisuuden yhteistä toimintakykyä. Selvityksessä
kartoitettiin laitosten toiminnan nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita sekä kansallisesta että kansainvälisestä näkökulmasta.


Arvioinnin kohteena oli viisi MMM:n ohjaamaa tutkimuslaitosta:

  • Maa- ja metsätalouden tutkimuskeskus (MTT)
  • Metsäntutkimuslaitos (Metla)
  • Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
  • Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus (RTKL)
  • Geodeettinen laitos (GL)

Lisäksi:

  • Suomen ympäristökeskus (SYKE) MMM:n ohjaaman, vesivaroihin liittyvän toiminnan osalta

Arvioinnin kohteena oli myös vuonna 2009 perustettu Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä Lynet,
joka on yllämainittujen laitosten muodostama yhteistyöalusta. Lynetin tehtävänä on lisätä tutkimusyhteistyötä eri laitosten kesken sekä yhdistää monitieteistä tutkimusta ja osaamista.

Arviointityö tehtiin aikavälillä kesäkuusta 2010 maaliskuuhun 2011. Työtä ohjasi MMM:n nimeämä ohjausryhmä.

Aineistona käytettiin dokumentti- ja kirjallisuusanalyysiä, laitoskohtaisia haastatteluita sekä sähköisiä kyselyjä, jotka
Metlan ja Geodeettisen tutkimuslaitoksen osalta laajennettiin myös niiden kansainvälisille yhteistyökumppaneille.

Yhteiskunnallista vaikuttavuutta tarkasteltiin mm. seuraavista näkökulmista: laitosten toiminta ja roolit yhteiskunnan
toimintapolitiikkojen muodostajana, tiedeyhteisöjen jäsenenä, yhteiskunnallisena kehittäjänä sekä kaupallisen
toiminnan edistäjänä.

Selvitystyössä todettiin, että laitokset tekevät laadukasta työtä ja selviytyvät annetuista nykyisistä tehtävistä varsin hyvin. Tutkimus- ja asiantuntijaosaaminen on korkeatasoista, mutta sitä olisi jatkossa kyettävä yhdistelemään monipuolisemmin
yritysten ja sidosryhmien laajentuneita tarpeita vastaavaksi.

Yhteiskunnallisen ja asiakasvaikuttavuuden vahvistamiseksi tarvitaan myös rakenteellisia muutoksia, joihin Lynetin avulla on osittain jo vastattu. Yhteisenä haasteena on osaamisen ja innovaatioiden nopea siirto yrityksiin ja sidosryhmille.

Asiakaskysynnän ja toimintaympäristön muutoksiin tulisi kyetä vastaamaan ennakoivalla päätöksenteolla, oman kärkiosaamisen vahvistamisella sekä verkostoitumalla yli sektorirajojen. Myös ohjausrakenteet vaativat uudistamista ja yhtenäistämistä tutkimuslaitosten yhteiskunnallisen ja asiakasvaikuttavuuden vahvistamiseksi tulevaisuudessa.

Sivun alkuun