Vuosi 2010 on julistettu kansainväliseksi biodiversiteettivuodeksi. Parhaillaan tarkastellaan kuinka kansainvälinen ja EU:n biodiversiteettitavoitteet vuodelle 2010 on saavutettu ja minkälaisia uusia linjauksia luonnon monimuotoisuuden vaalimiseksi olisi tehtävä.
Kansallinen liikkumavara supistunut
Metsäpolitiikasta päätetään EU-maissa kansallisesti. Tästä huolimatta EU-lainsäädännössä ja politiikoissa on monia metsäsektoriin suoraan tai epäsuorasti vaikuttavia säädöksiä. Erityisesti maatalous-, maaseudun kehittämis-, energia- ja ympäristöpolitiikkojen alalla on laadittu useita metsiä koskevia asetuksia ja direktiivejä.
Metsäasioiden käsittely EU:ssa pohjautuu usein globaaleihin ongelmiin. Kuluttaja- ja tuotelähtöisyys on myös selvästi voimistunut politiikan teossa. Metsäasioita käsitellään usean pääosaston alaisessa työssä ja koordinaatio on usein puutteellista. Parlamentin asema metsäasioiden käsittelyssä on myös voimistunut Lissabonin sopimuksen myötä. Vaikka EU:lla ei metsäasioissa kompetenssia olekaan, on kansallinen liikkumavara metsäkysymyksissä jatkuvasti supistunut.
Tavoitteena parantaa metsäasioiden koordinaatiota EU:ssa
EU:n metsästrategia ja metsätoimintasuunnitelma 2007–2011 laadittiin parantamaan metsäasioiden koordinaatiota EU:ssa. Metsätoimintaohjelman tavoitteena on parantaa metsäsektorin kilpailukykyä, suojella ja parantaa ympäristön tilaa, edistää maaseudun elinvoimaisuutta sekä vahvistaa metsäasioiden koordinaatiota ja viestintää.
Toimintaohjelmaa täydentää metsäteollisuuden kehittämiseen tähtäävä tiedonanto ja sen toimeenpano. Metsätoimintasuunnitelmasta tehtiin väliarviointi vuonna 2009. Arviossa ehdotettiin mm. että metsätoimintaohjelman ja kansallisten metsäohjelmien välillä olisi kiinteämpi yhteys. Väliarviossa ehdotettiin myös EU:n metsästrategian ja toimintaohjelman laaja-alaisen uudistamisprosessin pohdintaa.
Taistelu laittomia hakkuita vastaan
EU:n metsäasioiden keskiössä on viime vuosina ollut laittomien hakkuiden vastaiset toimet. Tätä globaalia ongelmaa on pyritty ratkaisemaan EU:n kumppanuussopimuksilla kiinnostuneiden maiden kanssa. Toimia on kuitenkin pidetty riittämättöminä ja parhaillaan käsiteltävänä on lainsäädäntöehdotus (asetus), jonka mukaan puuta ja puutuotteita EU:n markkinoille tuottaville toimijoille asetetaan erityisiä vaatimuksia. Tämän ns. asianmukaisen huolellisuuden vaatimus koskee siis myös kotimaan toimijoita. Asetusehdotus on parhaillaan neuvoston ja Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyssä.
EU on asettanut jäsenmaille haastavat tavoitteet uusiutuvan energian lisäämiseksi. Kansallisen uusiutuvan toimintasuunnitelman lisäksi jäsenmaiden on pantava direktiivin määräykset toimeen vuoden 2010 loppuun mennessä. Komissio julkisti helmikuun lopussa 2010 raportin biomassan kestävyyskriteereistä.
EU-vaikuttaminen on nähty metsäalalla yhä tärkeämmäksi. Metsäasioiden EU-vaikuttamissuunnitelmaa päivitetään parhaillaan eri osapuolten kanssa. Kansainvälisen metsäpolitiikan sekä EU:n metsävaikuttamisen vahvistaminen täydentävät kansallisen metsäohjelman vaikuttavuutta.
Lisätietoja:
metsäneuvos Heikki Granholm p. 0400 774298