Vuoden 2009 kiinteistökaupat: Omakotitalojen hinnat taas nousussa

1.4. 2010 Maanmittauslaitos

Maanmittauslaitos julkisti kiinteistöjen kauppahintatilaston vuodelta 2009. Tilastosta ilmenee, että viime vuonna kiinteistökauppojen määrä Suomessa on laskenut 10 prosenttia. Omakotitalojen hinnat ovat nousussa ja lomamökit ovat pitäneet arvonsa.

Talouden taantuma näkyy edelleen kiinteistökaupan volyymissa. Vuonna 2009 tehtiin 61 150 kiinteistön kauppaa, mikä oli 10 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

"Vuoden 2009 loppupuoliskolla oli nähtävissä jo pieniä merkkejä kaupan elpymisestä. Myös kuluttajien luottamus omaan talouteen oli nousussa", tilastoja koonnut asiantuntija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta kertoo.

Kiinteistökauppoihin käytettiin ennätyssumma, 8,3 miljardia euroa. Tämä johtuu osin valtion myymistä lentokenttäalueista ja yliopistokiinteistöistä. Valtio sai näistä lähes 2 miljardin euron tulot.

Vuonna 2009 myös venäläisten Suomessa tekemät kaupat ovat vähentyneet selvästi. "Venäläiset ostivat Suomesta viime vuonna 403 kiinteistöä, kun he vuonna 2008 tekivät 780 kauppaa", Väänänen toteaa.

Omakotitalokauppojen hintamonttu ohitettu

Pientalojen kauppoja tehtiin vuonna 2009 yhteensä 14 720, laskua edellisvuodesta on 3 prosenttia. Vuoden 2008 pieni hintanotkahdus kääntyi nousuun: hinnat nousivat kaava-alueilla 3 ja haja-asutusalueilla 10 prosenttia. Mainitut hinnat ovat mediaanihintoja.

Omakotikiinteistön keskihinta kaava-alueilla oli Espoossa 400 000 euroa (laskua vuodesta 2008 oli 4 %), Helsingissä 345 000 (-3 %), Vantaalla 275 000 (+4 %), Tampereella 215 000 (-8 %), Kuopiossa 215 000 (+12 %) ja Oulussa 178 000 euroa (-15 %).

Omakotitalotonttien hinnat laskeneet isoissa keskuksissa

Vuonna 2009 pientalotontteja myytiin 6850 kappaletta, mikä on 14 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Yksityisten myymien tonttien neliöhinnat nousivat asemakaava-alueilla 40 prosenttia, tosin hinnat olivat kuopassa vuonna 2008.

"Vaikuttaa siltä, että ostajat ovat siirtymässä pienempiin keskuksiin, joissa on halvempi hintataso", Väänänen arvioi.

Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien keskihinta sitovan tonttijaon asemakaava-alueilla oli 824 euroa kerrosneliömetriä kohden (laskua 5 %). Vastaavat luvut olivat Espoossa 713 €/k-m2 (-7 %), Vantaalla 486 €/k-m2 (-8 %) ja Tampereella 480 €/k-m2 (+14 %).

Lomamökit pitävät hintansa

Vuonna 2009 tehtiin 14 200 loma-asumiseen liittyvää kiinteistökauppaa, mikä on 7 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008.

Omalla rannalla sijaitsevan rakennetun lomakiinteistön keskihinta laski kaava-alueella 7 prosenttia ja maksoi keskimäärin 112 000 euroa. Kaava-alueen ulkopuolella omarantainen lomamökki maksoi keskimäärin 84 000 euroa (+2 %) ja kuivan maan mökki 39 000 euroa (+4 %).

Kalleimmat maakunnat olivat Päijät-Häme ja Itä-Uusimaa. Päijät-Hämeessä rantakaavamökin hinta oli keskimäärin 207 500 euroa. Itä-Uusimaalla rantaan rajoittuva haja-asutusalueen mökki maksoi keskimäärin 159 000 euroa.

Rantatonttikauppa hiljeni edelleen, hintataso heilahtelee

Omarantainen rakentamaton tontti alueella, jolla on ranta-asemakaava, maksoi keskimäärin 29 500 euroa (+16 %). Kauppojen määrä (507 kpl) laski 29 prosenttia. Ranta-asemakaava-alueilla kalleimmat tonttikaupat tehtiin Uudellamaalla keskihintaan 143 500 euroa.

Haja-asutusalueella rantatontteja myytiin 24 prosenttia vähemmän (1 170 kpl) kuin vuonna 2008, ja keskihinta laski 3 prosenttia. Kaava-alueen ulkopuolinen rantarakennuspaikka maksoi keskimäärin 26 000 euroa. Kallein hintataso oli Uudellamaalla 94 500 euroa.

Peltokauppojen määrä romahtanut

Peltokauppa on ollut hyvin hiljaista. Peltokauppoja tehtiin vain kolmannes verrattuna huippuvuoteen 2005. Pellon hinta on pysytellyt paikoillaan (-2 %). Koko maan keskihinta vuonna 2009 oli 6 885 euroa hehtaarilta.

Kalleinta pelto oli Uudellamaalla ja Varsinais-Suomen maakunnassa ollen 9 800 euroa hehtaarilta. Matalin keskihinta oli Lapin maakunnassa, jossa hehtaarihinta oli 1 600 euroa.

Metsän hinta lievässä laskussa

Vuonna 2009 tehtiin 2 210 yli kahden hehtaarin metsäkauppaa. Tämä on 17 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Metsän keskihinta koko maassa oli 2 050 euroa hehtaarilta. Vuodesta 2008 laskua on kolme prosenttia.

Kalleinta metsämaa oli Itä-Uudenmaan maakunnassa: 4 630 euroa hehtaarilta. Halvinta metsämaa oli Lapissa, jossa hehtaari maksoi 630 euroa.

Tilaston tiedot kauppahintarekisteristä

Tässä tiedotteessa mainitut hinnat ovat mediaanihintoja. Tiedot perustuvat Maanmittauslaitoksen tekemään kiinteistöjen kauppahintatilastoon.

Maanmittauslaitos julkaisee vuosittain kiinteistöjen kauppahintatilaston: vuositilaston keväällä ja puolivuotistilaston alkuvuoden kaupoista syyskuussa. Tilastot tuotetaan Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistöjen kauppahintarekisteristä. Sen tiedot perustuvat kaupanvahvistajien ilmoituksiin, joita täydennetään kunnissa ja maanmittaustoimistoissa. Rekisteri on julkinen ja se sisältää tiedot kaikista kiinteistönluovutuksista vuodesta 1985 lähtien koko Suomen alueelta.

Lisätietoja

Kiinteistöjen kauppahintatilasto vuoden 2009 kaupoista verkossa

http://www.maanmittauslaitos.fi/Julkaisut_ja_asiakirjat/Tilastot/Kauppahintatilastot/

Asiantuntija Juhani Väänäsen haastattelu: http://www.youtube.com/watch?v=h26wvzZIsGA&feature=channel

Tilasto ja tietopalvelu:

Asiantuntija Juhani Väänänen, p. 040 801 1204

Asiantuntija Maija Lääti, p. 040 801 7671

sähköposti: etunimi.sukunimi[at]maanmittauslaitos.fi

Kauppahintatiedot maakunnittain:

Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat: Aaro Mikkola, 040 824 0680

Etelä-Pohjanmaan maakunta: Teuvo Pajukoski, 0400 164 162

Etelä-Savon maakunta: Pekka Mättö, 040 727 1261

Itä-Uudenmaan maakunta: Juhani Väänänen, 040 801 1204 ja Maija Lääti, 040 801 7671

Kainuun maakunta: Pekka Jakobsson, 050 561 6529

Kanta-Hämeen maakunta: Arja Lankinen, 040 530 0412

Keski-Suomen maakunta: Mikael Holm, 040 543 9625

Lapin maakunta: Riitta Juvonen-Ryynänen, 040 723 5204

Keski-Pohjanmaan maakunta: Teuvo Pajukoski, 0400 164 162

Pirkanmaan ja Satakunnan maakunnat: Anne Ala-Orvola, 040 861 6822

Pohjanmaan maakunta: Teuvo Pajukoski, 0400 164 162

Pohjois-Karjalan maakunta: Heikki Simola, 040 724 7683 ja Riitta Määttä, 040 801 7546

Pohjois-Pohjanmaan maakunta: Esko Kallio, 040 730 4169

Pohjois-Savon maakunta: Taisto Toppinen, 0400 175 387

Päijät-Hämeen maakunta: Arja Lankinen, 040 530 0412

Uudenmaan maakunta: Juhani Väänänen, 040 801 1204 ja Maija Lääti, 040 801 7671

Varsinais-Suomen maakunta: Ilkka Kärkkäinen, 040 746 9779

Ahvenanmaan maakunta: Jan-Henrik Törnroos, 040 868 6423

Sivun alkuun