Perinteisten säästä aiheutuvien satoriskien ohella sekä kasvinviljelijöitä että kotieläintuottajia uhkaavat monet uudet epävarmuudet, kuten ilmastonmuutoksen vaikutukset, markkinavaihtelut sekä kasvi- ja eläintaudit. Lisääntyneet riskit ovat lisänneet kiinnostusta maatalouden vakuutuksia kohtaan.
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä tarvitaan
Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö maatalouden riskienhallinnassa on välttämätöntä, kuten käytössä olevat riskienhallintajärjestelmät eri puolilla maailmaa osoittavat. Kaikki riskit eivät ole kaupallisesti vakuutettavissa. Julkinen sektori voi osallistua esimerkiksi tukemalla vakuutusmaksuja tai jälleenvakuutusta.
Kansainvälinen yhteistyö on myös välttämätöntä mm. eläintautien hallinnassa ja jälleenvakuutustoiminnassa. Mitään patenttiratkaisua maatalouden riskienhallintaan ei ole, sillä riskien luonne ja merkitys vaihtelevat sekä maakohtaisesti että alueellisesti muun muassa luonnonolojen ja tuotantorakenteen vaihtelun myötä.
Tuotantoriskien hallinnasta tuloriskien hallintaan
Eri puolilla maailmaa kehitys näyttää viime vuosina olleen, että puhtaasti tuotantoriskien hallinnasta on siirrytty kohti tuloriskien hallintaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa pelkkien satovahinkojen vakuuttamisen rinnalle ja ohi ovat nousseet tulovakuutukset ja etukäteen sovitut perusteet tulonmenetysten kompensoimiseksi.
Euroopan unionin alueella kiinnostus tämän tyyppisiin järjestelmiin on vasta heräämässä, koska perinteinen yhteinen maatalouspolitiikka takasi suhteellisen tasaisen tulovirran maatiloille. Nyt tuottajahintojen suuri vaihtelu on EU:n jäsenmaissa virittänyt odotuksia uusien riskinhallintavälineiden käytölle.
Pitkäaikaisia linjauksia riskienhallintaan
Monissa maissa ollaan parhaillaan arvioimassa riskienhallintamekanismien toimintaa ja niiden uudistamistarvetta. Riskienhallintaan tarvitaan pitkäaikaisia liittyviä linjauksia. Viljelijöiden liiketoiminta-ajattelua ja riskitietoisuutta tulisi parantaa. Vakuutusyhtiöitä tulisi rohkaista miettimään uudenlaisia vakuutustuotteita.
Keskeinen tekijä tulee olemaan EU:n vuoden 2013 jälkeinen maatalouspolitiikka. On mahdollista, että uuteen politiikkaan sisältyy jäsenmaille pakollisia riskienhallintatoimenpiteitä.
Espanja EU:n puheenjohtajamaana järjesti Madridissa maaliskuussa maatalouden riskien ja kriisienhallintaan keskittyneen kansainvälisen konferenssin. Konferenssin päätarkoitus oli koota maatalouden riskienhallinnasta kiinnostuneet eri tahot yhteen vaihtamaan kokemuksia riskienhallinnan toteutuksesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Lue riskienhallinnasta ja muista ajankohtaisista maatalouspolitiikan aiheista lisää Verso-uutiskirjeestä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Juha Palonen, p. 09 160 52935
neuvotteleva virkamies Jarmo Salonen, p. 09 160 52937