Pyyntilupahallinnon joustavuus ja läheisyysperiaate säilyvät riistakeskusuudistuksessa

Viime päivinä julkisuudessa olleet tiedot metsästysasioiden lupahallinnon keskittämisestä Suomen riistakeskukselle Helsinkiin ovat virheellisiä. Pyyntilupahallinnon joustavuus ja läheisyysperiaate säilytetään riistakeskusuudistuksessa. Suomen riistakeskuksen perustamista koskeva lakiluonnos on lähdössä lähiaikoina laajalle lausuntokierrokselle. Luonnoksessa esitetään riistanhoitopiirien ja Metsästäjäin keskusjärjestön fuusiointia Suomen riistakeskukseksi. Muutos astuisi voimaan 1.1.2011, jos eduskunta niin päättää.

Pyyntilupakäytäntöihin suunnitellut lakimuutokset ovat tarpeellisia, koska voimassa oleva metsästyslainsäädäntö ei vastaa kaikilta osin nykyistä vuonna 2000 muuttunutta perustuslakia. Pyyntilupahallintoon liittyy julkisen vallan käyttöä, josta perustuslain mukaan on säädeltävä lailla. Suomen riistakeskus olisi välillistä julkista hallintoa, jolla on viranomaistehtäviä. Näitä tehtäviä hoitamaan maa- ja metsätalousministeriö nimittäisi riistakeskukseen viranomaispäällikön. Hän voisi delegoida yksilöityjen pyynti- ja poikkeuslupien myöntämisen riistakeskuksen muulle toimihenkilölle, kuten aluetoimiston riistapäällikölle, joka toimisi rikosoikeudellisella virkavastuulla. Riistahallinnossa toimivilla luottamushenkilöillä ei olisi uudistuksen jälkeen mahdollisuutta vaikuttaa lupapäätösten tekoon.

Pyyntilupahallinto hoidettaisiin riistakeskuksen 15 aluetoimistoissa

Riistapäälliköiden alueellista asiantuntemusta tarvitaan päätöksenteossa jatkossakin, ja lupahakemusten käsittelyn nopeus halutaan turvata. Lupapäätökset hoidettaisiin riistakeskuksen aluetoimistoissa samaan tapaan kuin nyt riistanhoitopiireissä. Nykyiset riistanhoitopiirien toimistot jatkaisivat uudistuksen jälkeen riistakeskuksen aluetoimistoina.

Hajautettu päätöksenteko olisi asiakaslähtöistä, joustavaa ja estäisi lupahakemusten käsittelyn ruuhkautumista ja edistäisi päätöksenteon läheisyysperiaatteen toteutumista.
Suurpetojen pyyntiä koskevien poikkeuslupien riittävän nopea ja asiantunteva käsittely edellyttää ratkaisuvallan hajauttamista riistakeskuksen aluetoimistoihin. Suurpetoja koskevia lupahakemuksia tuli riistanhoitopiireihin viime vuonna noin 370 ja erilaisia muita poikkeuslupahakemuksia yhteensä noin 800.

Hirvieläinten pyyntilupahakemuksia jätettiin riistanhoitopiirien ratkaistavaksi runsas 1800. Viranomaispäällikkö ei pystyisi yksin asiallisesti ratkaisemaan tällaisia hakemusmääriä määräajassa. Riistakeskuksen viranomaispäälliköllä olisi ratkaisuvallan siirtämisestä huolimatta päätösvalta merkittävissä, uudentyyppisissä lupatapauksissa, joilla olisi ohjaavaa vaikutusta luvanmyöntökäytäntöjen muodostumiselle.

Maa- ja metsätalousministeriöllä on jatkossakin ohjausvalta pyynti- ja poikkeuslupakäytäntöihin. Pyyntilupahallinnon periaatteet ja mm. myönnettävien suurpetolupien enimmäiskiintiöt määräisi jatkossakin ministeriö. Se ei kuitenkaan voisi puuttua riistakeskuksen viranomaisratkaisuihin yksittäisissä tapauksissa. Muutoksenhakueliminä toimisivat maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ja edelleen korkein hallinto-oikeus.

Metsästysaikapäätökset ministeriölle

Riistanhoitopiireillä on nykyisen metsästyslain 38 §:n mukaan mahdollisuus säädellä riistaeläinten metsästysaikoja. Uudistuksen jälkeen riistakeskuksella ei enää tätä mahdollisuutta olisi, vaan se siirrettäisiin maa- ja metsätalousministeriölle, joka jatkossa säätelisi metsästysaikoja maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Muutos on tarpeellinen siksi, että metsästysaikojen muuttaminen vaikuttaa merkittävästi kansalaisten oikeuksiin ja on norminantovaltaa. Tällaista merkittävää julkista valtaa voi käyttää perustuslain mukaan vain valtion viranomainen. Metsästysaikojen muutokset perustuisivat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kannanseurantojen tuloksiin, mutta muutoksiin olisi sekä riistanhoitoyhdistyksillä että alueellisilla riistaneuvostoilla mahdollisuus antaa lausuntonsa.

Paikallisten riistanhoitoyhdistysten asema ei riistakeskusuudistuksessa muutu. Niillä on edelleen tärkeä tehtävä metsästyksen paikallishallinnossa mm. hirvieläinten metsästyksen suunnittelussa ja pyyntilupahakemuksien paikallisena lausunnonantajana.

Suomen riistakeskusta koskeva lakiluonnos on lähdössä lausuntokierrokselle toukokuussa. Lain voimaantuloajaksi on kaavailtu vuoden 2011 alkua, jos eduskunta niin syksyllä päättää.

Lisätietoja:
projektipäällikkö Reijo Orava, p. 0500 420 810
riistanhoitopiirien riistapäälliköt, yhteystiedot osoitteesta http://riistaweb.riista.fi/yhteystiedot/yhteystietohaku.mhtml?aluecombopiiri=850&alue=850&imkartta=850&toimi=04ORP&hae_tehtavat=Hae&lang=fi

Sivun alkuun