Yksityismetsissä kerättiin viime vuonna metsävaratietoa lähes miljoonan hehtaarin alalta. Tietoa keräsivät pääasiassa metsäkeskukset, mutta myös metsänhoitoyhdistykset ja muut toimijat. Yksityismetsänomistajien kiinnostus metsäsuunnitteluun oli vahvaa, sillä tilakohtainen metsäsuunnitelma tehtiin metsävaratiedon keruun yhteydessä kahdelle hehtaarille kolmesta. Tiedot käyvät ilmi Tapion vuositilastoista.
Metsäkeskukset keräsivät valtaosan eli noin 900 000 hehtaaria viime vuoden metsävaratiedosta, metsänhoitoyhdistyksiltä kertyi noin 100 000 hehtaarin alalta. Tieto kerättiin edelleen vanhalla kuvioittaisen inventoinnin menetelmällä, jossa metsäsuunnittelija kokoaa tiedot maastossa.
Uudella, lentokoneesta tehtävällä laserkeilauksella kerättiin tietoa Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun metsäkeskusten alueella reilun 31 000 hehtaarin alalta. Tänä vuonna keilausta tehdään kaikissa metsäkeskuksissa. Uudella menetelmällä on tavoitteena nostaa metsävaratiedon vuotuinen keruumäärä muutamassa vuodessa 1,5 miljoonaan hehtaariin ja alentaa keruukustannuksia selvästi.
Valtaosa metsämaasta on kartoitettu
Yksityismetsissä voimassaolevaa, alle kymmenen vuotta vanhaa metsävaratietoa on 10 miljoonan hehtaarin alalta, mikä on runsaat kaksi kolmasosaa yksityismetsien metsätalousmaan alasta. Voimassa olevia tilakohtaisia suunnitelmia on 46 prosentilla yksityismetsistä.
Metsäsuunnittelu on keskeinen neuvonnan apuväline ja opastin hyvään metsänhoitoon. Metsäkeskukset ja metsänhoitoyhdistykset antoivat viime vuonna henkilökohtaista neuvontaa 177 000 metsänomistajalle, heistä 11 000 neuvottiin metsäsuunnittelun yhteydessä.
Hakkuut vähenivät – aktiivisuus metsänhoidossa lisääntyi
Yksityismetsien hakkuissa jäätiin talouden taantuman varjossa selkeästi edellisvuodesta. Sen sijaan metsänhoitotöissä aktiivisuus lisääntyi selvästi. Etenkin energiapuun korjuussa ylitettiin tavoitteet kaikkien metsäkeskusten alueilla. Taimikonhoidossa ja nuoren metsän kunnostuksessa työmäärät kasvoivat viidellä prosentilla edellisvuodesta, vaikkakin tavoitteista jäätiin. Työmäärät kasvoivat myös kunnostusojituksessa. Lannoituspinta-ala nousi 41 prosentilla.
- Metsänhoidon aktiivisuuden lisääntyminen on erittäin positiivista. Energiapuun osalla saavutettiin ne haastavat strategiset tavoitteet, joita viime vuosikymmenen puolivälissä asetettiin, iloitsee Tapion johtaja Ritva Toivonen.
- Tästä suunnasta kannattaa pitää kiinni, vaikka puunkorjuun työmäärät ovat tänä vuonna kääntyneet jälleen nousuun. Koneiden ja työvoiman käyttö energiapuun korjuussa ja metsänhoitotöissä joudutaan kuitenkin nyt sovittamaan viime vuotta tarkemmin. Investoinnit metsänhoitoon takaavat osaltaan tulevaisuudessa terveet ja tuottavat metsät sekä myös puuntuotannon ja tarjonnan hyvän potentiaalin.
Yksityismetsätalouden tilastot
Lisätietoja:
Ympäristötalouden asiantuntija Tommi Tenhola, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, puh. 020 772 9084
Metsäsuunnittelu 2009
- metsävaratiedon keruu 996 616 hehtaaria
- tilakohtaisia suunnitelmia 662 355 hehtaaria, 11 248 kpl
Voimassa oleva metsäsuunnitelmat
- metsävaratieto 9 965 905 hehtaaria, 67 % yksityismetsien alasta
- tilakohtaisia suunnitelmia 119 233 kpl, 6 831 308 hehtaaria, 46 % yksityismetsien alasta
Tilastotietoja yksityismetsistä 2009
- yksityismetsien hakkuukertymä 38,2 milj. m3
- energiapuun korjuu 2,1 milj. k-m3
- taimikonhoito 113 207 ha
- nuoren metsän kunnostus 82 994 ha
- kunnostusojitus 54 009 ha
- lannoitus 25 360 ha