Kuusamoon rakennetaan uusi kalatalo, jonka toisessa osassa toimivat alueen kalastajat ja toisessa osassa kalan jalostajat. Hankasalmelle on rakennettu Savo Lax Oy:n kuhankasvatukseen ympäristöystävällinen kiertovesilaitos. Pro Kala ry toteuttaa monipuolista kalan menekinedistämistä ja järjestää yrityksille koulutusta ja neuvontapalveluja. Nämä ja lukuisat muut hankkeet luovat kuvan luottavaisesti tulevaisuuteen katsovasta elinkeinokalataloudesta Suomessa. Hankkeita yhdistää Euroopan kalatalousrahaston myötävaikutus, jota ilman ne eivät välttämättä olisi toteutuneet.
Suomessa eletään EU-jäsenyytemme kolmatta rakennepoliittista ohjelmakautta. Suomen elinkeinokalatalouden toimintaohjelma 2007-2013 hyväksyttiin marraskuussa 2007. Toimintaohjelma koostuu Manner-Suomen ja Ahvenanmaan osioista. Ohjelman julkinen kokonaisrahoitus on vajaa 92 miljoonaa euroa, josta Manner-Suomen osuus on noin 85 miljoonaa ja Ahvenanmaan 6,8 miljoonaa. Euroopan kalatalousrahasto kattaa kokonaisrahoituksesta 39,4 miljoonaa euroa.
Talouskriisi ei heikentänyt investointihalukkuutta
Tähän mennessä myönteisiä tukipäätöksiä on tehty noin 2 000. Ohjelman toteutusaste on Suomessa korkea, sillä varoista on sidottu jo lähes puolet ja maksettukin yli neljäsosa. EU:ssa ollaan keskimäärin huomattavasti alemmalla tasolla. Suomen edistystä selittää ohjelman nopea käynnistyminen, minkä lisäksi Suomen erityispiirteenä vaikuttaisi olleen, että maailmanlaajuinen talouskriisi ei tuntunut heikentävän kalatalousyritysten investointihalukkuutta. Myös hyljeongelmaan luotu sietopalkkiojärjestelmä on osaltaan vauhdittanut ohjelman toteuttamista.
Alueellisesti tukea on myönnetty eniten Uudellamaalla, jossa hallinnoidaan suuria valtakunnallisia hankkeita ja jonne on sijoittunut suuria kalanjalostusinvestointeja. Toinen suuri alue on Varsinais-Suomi, jonka toimialue kattaa myös Satakunnan. Näihin lounaisiin maakuntiin on perinteisesti sijoittunut runsaasti elinkeinokalatalouden toimeliaisuutta ja investointitarpeet ovat olleet suuret.
Jalostuksen ja kaupan tukeminen keskeytymässä
Toimintaohjelman rahoitussuunnitelma jakautuu viiteen toimintalinjaan. Toimintalinjat puolestaan jakautuvat edelleen toimenpiteisiin ja kullekin niistä on vahvistettu oma rahoituskehys, joka asettaa rajan sille, kuinka paljon tukea kustakin toimenpiteestä voidaan myöntää. Suurin yksittäinen toimenpide on kalanjalostus ja kalan tukkukauppa, jonka rahoituskehys Manner-Suomessa on 17,4 miljoonaa euroa.
Tällä ohjelmakaudella kaikkein suurimmat yritykset on jätetty kokonaan ilman tukea ja muillekin jalostuksen ja tukkukaupan investoinneille on myönnetty tukia muita hankkeita pienemmällä tukiprosentilla. Siitä huolimatta tukirahoitusta on kulunut kovalla vauhdilla. Elokuun lopussa toimenpiteen rahoituskehyksestä oli sidottu yli 11 miljoonaa ja ELY-keskuksissa käsittelyssä olevat hakemukset ovat tällä tietoa täyttämässä kehyksen lähes kokonaan. Tämä merkitsee, että uusiin suuriin tukihakemuksiin tuskin riittää enää rahoitusta jalostuksen ja tukkukaupan alalla.
Muita suuria toimenpiteitä rahoitussuunnitelmassa ovat vesiviljely ja kalasatamat. Manner-Suomen kalasatamavaroista on sidottu jo 57 prosenttia. Vesiviljelyn varoista on sidottu vasta 31 prosenttia, mutta tilanne on ilahduttavasti muuttumassa ja tähän alkutuotannon kasvusektoriin on alkanut tulla suuria ympäristöystävällisiä ja innovatiivisia hankkeita.
Yksi merkittävä menoerä toimintaohjelmassa on myös hyljesietopalkkiot, jotka ovat tämän ohjelmakauden kansallinen erityispiirre. Palkkioita maksetaan rannikkokalastajille, jotka ovat kärsineet kasvavan hyljekannan ammattikalastukselle aiheuttamista vahingoista. Tähän mennessä palkkioita on toimintaohjelmasta maksettu noin kuusi miljoonaa euroa. Palkkiojärjestelmän tulevaisuudesta päätetään toimintaohjelman väliarvioinnin jälkeen vuonna 2011. Vuoden 2010 osalta palkkiot on kuitenkin tarkoitus joka tapauksessa maksaa ensi vuonna vanhaan tapaan.
Väliarviointi käynnistyy
Toimintaohjelman väliarviointi käynnistyy syksyn aikana ja sen tulee olla toimitettu Euroopan komissiolle vuoden 2011 kesäkuun loppuun mennessä. Maa- ja metsätalousministeriö järjesti kesällä avoimen tarjouskilpailun, jonka voitti Net Effect Oy eli sama yritys, joka teki toimintaohjelman ennakkoarvioinnin. Ministeriö odottaa, että väliarvioinnissa tarkastellaan kriittisesti Suomen elinkeinokalatalouden strategiaa ja toimintaohjelmaa ja niiden täytäntöönpanoa käytännössä.
Arvioijalta toivotaan näkemystä siitä, miten hallinto parhaiten voisi auttaa elinkeinokalatalouden sektoria kehittymään rakenteellisesti vahvemmaksi ja nykyaikaisemmaksi. Tässä työssä tarvitaan rohkeutta kyseenalaistaa myös pitkään oikeina pidettyjä ajattelutapoja. Eräitä erityisteemoja arvioinnissa ovat alueellinen kalatalousryhmätoiminta sekä hyljesietopalkkiojärjestelmä, joiden kummankin tulevaisuutta tulee pohtia avoimesti. Väliarvioinnin jälkeen toimintaohjelmaa, sen rahoitussuunnitelmaa tai hallinnointia voidaan tarpeen mukaan muuttaa.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
neuvotteleva virkamies Harri Kukka, puh. 040 775 20 80
ylitarkastaja Timo Halonen, puh. 040 837 43 63
etunimi.sukunimi@mmm.fi
