Metsänkäyttöilmoituksissa ennätyshehtaarit vuonna 2010

10.01.2011

Vuoden 2010 metsänkäyttöilmoituksiin kertyi ennätysmäärä hehtaareita tällä vuosituhannella. Tosin joulukuussa kuukauden hehtaarikertymä jäi hieman edellisvuoden tasosta. Tiedot käyvät ilmi metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion keräämistä metsänkäyttöilmoitustilaston ennakkotiedoista.

Kaikkien metsänomistajien ja hakkuutapojen metsänkäyttöilmoituksiin kirjattu hehtaarimäärä nousi viime vuonna ennakkotietojen mukaan runsaaseen 795 000 hehtaariin. Tämä ylittää koko 2000-luvun edellisen ennätyksen vuodelta 2007 noin 10 prosentilla. Joulukuun runsaan 67 000 hehtaarin kertymä hiipui selvästi syksyn kiivaasta tahdista ja väheni noin neljänneksen vuoden 2009 tasosta.

- Kaikkien metsänomistajien metsissä kasvatushakkuiden metsänkäyttöilmoituksiin kirjattiin viime vuonna noin 587 700 hehtaaria. Sekin on tämän vuosituhannen kärkitulos. Uudistushakkuissa jäätiin sen sijaan koko vuoden noin 176 000 hehtaarin kertymällä hieman edellisen huippuvuoden tasosta. Joulukuussa jäätiin niin kasvatus- kuin uudistushakkuuilmoitusten hehtaarikertymässä vuoden 2009 luvuista, kertoo johtaja Ari Eini Metsäkeskus Keski-Suomesta.

- Kaikkien hakkuutapojen metsänkäyttöilmoituksiin kirjattujen hehtaarien määrä nousi yksityismailla viime vuonna uuteen ennätykseen, noin 564 300 hehtaariin. Etenkin yksityismetsien kasvatushakkuukohteiden metsänkäyttöilmoituksissa ylitettiin vuoden tilastoissa edellinen 2000-luvun ennätys, joskin joulukuussa jäätiin vuoden 2009 tasosta. Yksityismaiden uudistushakkuissa jäätiin edellisestä ennätyksestä niin koko vuoden kuin joulukuunkin kertymissä.

Kasvatushakkuiden runsaus nostaa metsänhoidon tasoa

- Kasvatushakkuukohteiden metsänkäyttöilmoitusten hyvä tahti on positiivista, sillä se pitää metsänhoidon tason hyvänä. Myös uudistushakkuukohteita on ilmoitettu 2010 edellisvuotta virkeämmin, mikä yhdessä kohonneen puun hinnan kanssa toi suotuisaa virettä metsätalouteen lähes vuoden loppuun asti, toteaa johtaja Ritva Toivonen Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta.

- Taustalla näkyy metsäteollisuustuotteiden virinnyt kysyntä vuoden 2010 aikana, vaikkakin puun myyntiveron huojennuksen päättyminen lisäsi todennäköisesti metsien käyttöaikeita vuoden loppupuoliskolla. Myyntiveron huojennuksen päättyminen ei saanut enää joulukuussa aikaan merkittävää metsänkäyttöilmoitusten tulvaa, joten verohuojennuksen päättyminen vaikutti hakkuuaikeisiin ennen kaikkea alkusyksyn aikana.

Ennusteiden valossa ainespuun hinta ja hakkuut kasvavat Toivosen arvion mukaan alkavana vuonna jonkin verran viime vuodesta, mikäli talouden vire pysyy ennakoidusti kohtalaisena. Tämä nostaisi metsätalouden kannattavuutta ja vilkastuttaisi kokonaisuutena metsänkäyttöä viime vuodesta.
Metsähakkeen käyttö nousussa

- Metsähakkeen käyttö nousi 2009 kolmanneksella 6,1 miljoonaan kuutiometriin. Tässä vaiheessa ei ole vielä käytettävissä tarkkaa tietoa viime vuoden käyttömääristä. Metsäntutkimuslaitoksen suhdannekatsauksen, PTT:n suhdannekuvan sekä käyttäjiltä ja korjaajilta saatujen tietojen perusteella voidaan ennakoida, että metsähakkeen käyttö pysyi samana tai nousi hieman vuoden 2009 tasosta, arvioi bioenergia- ja laatuasiantuntija Olli Äijälä Tapiosta.

Vuosi 2010 oli suurten energiaratkaisujen vuosi. Uudet tukijärjestelmät tulevat kuluvan vuoden aikana voimaan.

- Myös uusi ympäristöperusteinen energiaverotus suosii puupolttoaineiden energiakäyttöä. Metsähakkeen käyttömäärien voikin odottaa jatkavan maltillisella kasvu-uralla myös kuluvana vuonna, uskoo Toivonen.

Lisätietoja:
johtaja Ritva Toivonen, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, puh. 040 526 8412
johtaja Ari Eini, Metsäkeskus Keski-Suomi, puh. 040 822 6445
bioenergia- ja laatuasiantuntija Olli Äijälä, Tapio, puh. 040 5829676

Valtakunnalliset tulokset, pdf

Sivun alkuun