Nyt riistakolmioita laskemaan - metsäkanalintujen metsästysajat vielä päättämättä

9.8.2011

Kuva: Jari Tikka

Suomen riistakeskus kannustaa metsästäjiä riistakolmiolaskentoihin, koska metsäkanalintukantojen koon ja vaihtelun tunteminen on tärkeä edellytys kestävän metsästysverotuksen suunnittelussa. Riistakolmiolaskentojen avulla kun saadaan tärkeää tietoa metsäkanalintujen kannan kehityksestä ja tiheydestä.

Riistakolmiolaskentojen merkitys metsästysaikojen säätelyssä tulee korostumaan tänä vuonna, sillä maa- ja metsätalousministeriö tekee päätöksen metsäkanalintujen metsästysaikojen säätämisestä 25.8 mennessä. Metsäkanalintujen (metson, teeren, pyyn ja riekon) metsästysaikojen säätelyssä tullaan käyttämään uusinta ja ajantasaisinta pääosin riistakolmiolaskentojen antamaa tietoa metsäkanalintutilanteesta.

Nyt on tärkeää, että metsästäjät suorittaisivat kolmiolaskentoja mahdollisimman kattavasti elokuun puoleen väliin mennessä. Heinäkuun lopulla käynnistyneessä laskennassa tuloksia on kertynyt tähän päivään mennessä 201 riistakolmiolta, mutta lisää tarvitaan kattavuuden parantamiseksi, kertoo suunnittelija Markus Wikman Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta. Tuloksia riistakolmioista julkaistaan tuoreeltaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen nettisivuilla http://www.rktl.fi/.

Riistakolmiot ovat pysyviä metsäriistan runsauden seurantaa varten perustettuja laskentareittejä. Yksittäinen riistakolmio on tasasivuinen kolmio, jonka sivu on 4 km, ja siten laskentalinjan kokonaispituus on 12 km. Kesällä lasketaan kolmen miehen ryhmissä kanalinnut kolmion sivuja pitkin. Viime vuosina on metsäkanalintuja laskettu noin 700- 800 kolmiolla.

Lisätietoja:
Suomen riistakeskus:
viestintäpäällikkö Klaus Ekman, puh. 0400 463 943
erikoissuunnittelija Marko Svensberg puh. 040 557 3827
Sivun alkuun