Hirvenmetsästys alkaa lauantaina

22.09.2011

Hirven- ja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa Suomea syyskuun viimeisenä lauantaina eli tänä vuonna 24.9. Aivan pohjoisimmassa Suomessa hirvenmetsästys alkoi kokeiluluontoisesti jo 1.9. Hirvenmetsästykseen arvioidaan osallistuvan yli satatuhatta metsästäjää ja saaliiksi odotetaan noin 63 000 hirveä.

Syksyn hirvenmetsästykseen myönnettiin 55 600 pyyntilupaa, mikä on seitsemän prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa. Kaikkiaan hirvisaaliin odotetaan tänä vuonna olevan noin 63 000, mikä on 7000 yksilöä viimevuotista vähemmän.

2000-luvun voimakkaan metsästyksen ansiosta hirvien talvikantaa on onnistuttu pudottamaan vuosituhannen vaihteen yli 140 000 hirvestä nykyiseen 95 000 yksilöön. Tämä on näkynyt muun muassa hirvikolarien määrän vähenemisenä. Viime vuosina hirvikantaa on onnistuneesti vähennetty erityisesti Kainuussa, Oulun alueella ja Lapissa, ja näille alueille on tänä vuonna myönnetty lupia selvästi viimevuotista vähemmän. Pohjois-Karjalassa puolestaan pyyntilupia lisättiin yli 40 prosenttia edellisvuodesta.

Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin 24 700, eli seitsemän prosenttia viimevuotista vähemmän.

Aikaistetun hirvenpyynnin kokeilu jatkuu Ylä-Lapissa

Osa metsästysseuroista ja -seurueista varsinkin Etelä-Suomessa siirtää hirvenmetsästyksen aloitusta lokakuun puoliväliin vapaaehtoisesti. Kun lehdet ovat pudonneet puista, näkyvyys metsissä on parempi ja kylmemmällä ilmalla saaliin jäähdyttäminen onnistuu helpommin.

Maan pohjoisosissa, jossa ensilumi tulee usein jo lokakuun alkupuolella, hirvijahtiin lähdetään usein heti aloituspäivänä.

Enontekiöllä, Inarissa, Muoniolla ja Utsjoella hirvenmetsästys on kokeiluluonteisesti aikaistettu alkamaan 1. syyskuuta. Syys–lokakuun taitteeseen ajoittuvan kiimahuipun vuoksi hirvi on rauhoitettu 21.9.–10.10., minkä jälkeen jahti jatkuu jälleen 11.10.–30.11. Kokeilu on kolmivuotinen, ja tänä syksynä alkaa kokeilun toinen vuosi.

Hirvikolaririski lisääntyy syksyisin

Autoilijoiden tulee syksyisin ottaa huomioon hirvivaara liikenteessä. Hirvien kiima-aika, syksyn pimeys ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi hirvikolaririskiä teillä. Hirvieläimen kanssa ajetusta kolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka eläin jatkaisi kulkuaan kolarin jälkeen. Hätäkeskus hälyttää riistanhoitoyhdistysten ylläpitämän suurriistavirka-apuorganisaation (SRVA) kautta paikalle asiansa osaavat jäljestäjät, jotka hoitavat tilanteen edellyttämät jatkotoimenpiteet. Suomessa sattuu vuosittain noin 4000 hirvieläinkolaria, joista lähes kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä.

Hirvelle kannanhoitosuunnitelma

Suomen riistakeskus valmistelee parhaillaan hirvikannan hoitosuunnitelmaa. Hoitosuunnitelma pyrkii sovittamaan yhteen erilaisia käsityksiä hirvikannasta ja sen koosta. Hirvikannan hoidon linjauksiin voi vaikuttaa vastaamalla sähköiseen hirvikyselyyn lokakuun loppuun mennessä.

Lisätietoja Suomen riistakeskuksesta:
viestintäpäällikkö Klaus Ekman, p. 0400 463 943;
erikoissuunnittelija Marko Svensberg, p. 040 557 3827;
hirvikannan hoitosuunnitelmasta: projektipäällikkö Jani Körhämö, p. 0400 231 452;
tarkemmat aluekohtaiset tiedot: Suomen riistakeskuksen aluetoimistojen riistapäälliköt, ks. yhteystiedot Riistawebistä.

Sivun alkuun