Saimaannorppien määrä kasvoi 20 yksilöllä – Tehostuneen suojelun toivotaan tuottavan tulosta

03.10.2011

Metsähallituksen tuoreen asiantuntija-arvion mukaan saimaannorpan kannan koko on noin 290 yksilöä. Kanta on kasvanut edellisvuodesta 20 yksilöllä.

– Norppakannan kasvu on vahvinta Savonlinnan ympärysvesillä Pihlajavedellä ja Haukivedellä. Muilla talvehtimisalueilla kannan muutokset ovat hyvin pieniä ja valitettavan usein jopa negatiivisia. Vaikka pieni ja hajanainen norppakanta on edelleen äärimmäisen uhanalainen, kannan kasvu lähes 20 norpalla viittaa suojelutoimien olevan oikean suuntaisia, toteaa ylitarkastaja Tero Sipilä Metsähallituksesta.

Tehokkain tapa suojella saimaannorppakantaa on vähentää norppien kuolemista kalaverkkoihin.

– Viime vuosina aikaansaatujen kalastusrajoitusten vaikutuksista saadaan vahvistus vasta muutaman vuoden seurannan jälkeen. Kalastusrajoitukset ovat voimassa norpan tärkeimmillä elinalueilla erityisesti huhti-kesäkuussa, jolloin norpan poikaset laajentavat elinpiiriään, kertoo suojelubiologi Tuomo Kokkonen Metsähallituksesta.

Ilmaston muutoksesta johtuva pesimäolosuhteiden heikkeneminen on tulevaisuuden uhka. Esimerkiksi 2000-luvun puolivälissä havaittiin lämpimien talvien yhdessä kalanpyydyskuolleisuuden kanssa johtavan saimaannorppakannan vähenemiseen.

Ympäristöministeriössä vuonna 2011 valmistuneen saimaannorpan suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma -ehdotuksen tavoitteena on saada norppakanta kasvamaan 3– 4 prosenttia vuodessa seuraavan 5 vuoden aikana.

Miten norppamäärä arvioidaan?

Norppakannan arviointi perustuu niin sanottuun talvikanta-arvioon, kun keväisissä pesälaskennoissa saadaan tiedot talvehtineista norpista.

Lisätietoja:
Metsähallitus, luontopalvelut:
suojelubiologi Tuomo Kokkonen, puh. 0205 64 5910
ylitarkastaja Tero Sipilä, puh. 0205 64 5912

Lisää tietoa norppakannan arvionnista, Saimaan norppa-alueiden kartta sekä taulukko saimaannorpan kannan kehityksestä vuosina 2000–2009.

Sivun alkuun