Vantaalla 27.–28. lokakuuta järjestetty Towards Smart Farm Energy Solutions -seminaari kokosi yhteen Pohjoismaiden ja Baltian maiden maatalouden asiantuntijoita alan organisaatioista, hallinnosta, energiatoimistoista, tutkimuslaitoksista ja konsulttiyrityksistä. Seminaarissa kuultiin kokemuksia energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvan energian käyttöön ohjaavista toimenpiteistä ja tutkimuksesta. Tapahtuma oli osa Pohjoismaisen ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuuskauden ohjelmaa.
”Energian järkevä käyttö ja uusiutuvan energian hyödyntäminen parantavat maatilojen kannattavuutta ja samalla edistävät myös maataloussektorin kykyä hillitä ilmastonmuutosta. Nämä ovat myös aiheita, joissa yhteistyön lisääminen Pohjoismaiden ja Baltian maiden välillä olisi luontevaa ja hyödyllistä.", toteaa valtiosihteeri Risto Artjoki.
Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsilla ja Suomella on ollut yhteistyötä jo useamman vuoden ajan.
”Ruotsissa on edetty kahdella rintamalla. Meillä tehdään maatilojen energiakatselmuksia, joissa arvioidaan kuinka paljon energiaa kuluu tuoteyksikköä kohden. Järjestämme myös kursseja taloudellisesta ajotavasta. On hienoa, että voimme vaihtaa kokemuksia naapurimaiden kanssa, sillä olosuhteemme ovat niin samanlaisia.”, sanoo Christer Johansson Ruotsin maataloustuottajien Lantbrukarnas Riksförbund LRF:n konsulttipalveluista.
Suomessa Maatilojen energiaohjelma ohjaa maatiloja kohti energiatehokkuutta. Ohjelman piirissä on lähes 70 maatilojen energiasuunnittelijaa, joilla on valmiudet tutkia eri tuotantosuuntien maatilojen energiankäyttöä ja antaa neuvoja energian säästämiseksi ja uusiutuvan energian käyttämiseksi maatilalla. Energiasuunnitelmien ja toteutettujen toimenpiteiden tuloksia myös kerätään, jotta energiankäytön tehostuminen maataloudessa voidaan todentaa.
”Vain muutamissa Euroopan maissa on maatalouden piirissä tehty energiatehokkuuden edistämiseksi ja todentamiseksi tavoitteellista työtä.”, sanoo ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola.
Nyt järjestetyssä seminaarissa asiat eivät jääneet vain teoreettiselle tasolle, sillä ensimmäinen seminaaripäivä huipentui leikkimieliseen taloudellisen ajon kisaan traktoreilla Helsingin yliopiston koetilalla Viikissä.
Seminaarin esitykset
Maatilojen energiaohjelma
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Veli-Pekka Reskola, p. 040 546 9065
