Pohjoismaiden ministerit seuraavat Rion huippukokousta

27.06.2012

Pohjoismaiden elintarvikeministerit keskustelevat Trondheimissa 28. kesäkuuta Rio+20-huippukokouksen tuloksista. Ministerit keskittyvät erityisesti ruokaturvaan ja vihreään kasvuun, mutta he aikovat keskustella myös siitä, miten Pohjoismaiden vihreä sektori saadaan suuremmassa määrin mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan hyvinvointitehtäviin.

Koolla on peräti yhdeksän pohjoismaista ministeriä, kun maa- ja metsätalous-, kalastus-, vesiviljely- ja elintarvikeasiain ministerit kokoontuvat 26.–29. kesäkuuta Trondheimiin.

Norja toimii vuonna 2012 Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana, ja Norjan maatalous- ja elintarvikeministeri Trygve Slagsvold Vedum kertoo kokouksen alla:

– Elintarviketurvallisuus ja elintarviketuotannon lisääminen ovat kansainvälisesti yhä tärkeämpiä asioita. Rion julistuksessa todetaan, että tuotannon on oltava sekä ympäristön kannalta että sosiaalisesti kestävää. Emme kuitenkaan pysty ratkaisemaan tämän alueen maailmanlaajuisia ongelmia, elleivät kaikki maat kanna suurempaa vastuuta omasta elintarviketuotannostaan Slagsvold Vedum sanoo.

YK:n elintarvikejärjestö FAO:n varapääjohtaja Ann Tutwiler osallistuu kokoukseen ja keskustelee pohjoismaisten ministerien kanssa juuri päättyneen Rio+20-huippukokouksen loppuasiakirjasta.

Rio+20 ja vihreät hyvinvointipalvelut

Pohjoismaiden ministerineuvosto teki Rio+20-huippukokouksessayhteistyötä muun muassa FAO:n kanssa ja esitteli, millaisia mahdollisuuksia paikallisiin raaka-aineisiin ja sesonkipainotteiseen ruoanlaittoon perustuva Uusi pohjoismainen ruoka -konsepti voi tarjota köyhille maatalousalueille muualla päin maailmaa.

Kokouksen toisena painopisteenä on niin sanottuun vihreään hoivaan sisältyvät mahdollisuudet. Kyse on sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluista, joita maatilat tarjoavat esimerkiksi yhteistyössä kunnan tai muun julkisen toimijan kanssa tietyille ryhmille, kuten oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille, turvapaikanhakijoille, päihdeongelmaisille tai kuntoutusta tarvitseville vanhuksille.

Erityisesti Norjalla on tästä hyviä kokemuksia, ja ministerit tutustuvat muun muassa muiden Pohjoismaiden tämän alueen tutkimukseen ja käytäntöihin.

Lisätietoa ministerikokouksen ohjelmasta löydät tästä

Sivun alkuun