Luonnonvarauutiset 31.12.2009 saakka

30.12.2009 - Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät Maanmittauslaitokseen 1.1.2010

28.12.2009 - Kirgisiassa kaivataan Suomen kalatietotaitoa

18.12.2009 - Puolella tarkastetuista tiloista laiminlyöntejä

16.12.2009 - Elintarvikeketju selvitti ympäristövaikutuksiaan

10.12.2009 - Tuotantoeläinten hyvinvointia parannetaan sekä Suomessa että EU:ssa

10.12.2009 - EU-maiden enemmistö tavoittelee vakaata ja pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa

10.12.2009 - Lohitilastot nettiin – lohikanta kehittynyt suotuisasti

9.12.2009 - www.zoonoosikeskus.fi -palvelu avattu

2.12.2009 - Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivässä pohdittiin innovaatioita

30.11.2009 - Pandeeminen influenssavirus sikalassa varmistettu

27.11.2009 - Metsänielut - osa ongelmaa ja ratkaisua

26.11.2009 - Evira suosittelee sikojen ja siipikarjan kanssa työskenteleville pandemiarokotetta - pandeemista influenssaa epäillään yhdessä sikalassa

20.11.2009 - Uusi valtion aluehallinto palvelee 1.1.2010 lukien

19.11.2009 - Metsästyskoirat on syytä lääkitä ekinokokin varalta Itä-Suomessa

17.11.2009 - 60°north -lehden uusi numero kertoo ilmastonmuutoksesta

12.11.2009 - Viljelijätukia maksuun joulukuussa 2009

9.11.2009 - MMM:n seminaari sovitti maatalouden ja ympäristönsuojelun tarpeita yhteen

6.11.2009 - Tule Metsä ja ELMA-messuille 6.-8.11.!

5.11.2009 - Suurpetosivut uudistuivat

28.10.2009 - Maataloustulo nousee

27.10.2009 - Metsä-Lapin kiista sovittu

21.10.2009 - Metsäkeskusten metsänomistajapalvelut uuteen aikaan

19.10.2009 - Paikalliset keskustelut Lapin metsistä etenevät hyvin

16.10.2009 - Tornionjoen lohen poikastuotanto yhä kasvussa

14.10.2009 - Syyskuun puukauppa 1,5 miljoonaa kuutiometriä

12.10.2009 - Ruokaturvan tulevaisuus? - Ruokapäivän seminaari

9.10.2009 - Metsänomistajilla intoa ja uskoa

7.10.2009 - Mistä elintarvike on peräisin?

6.10.2009 - Varovaisuutta hanhenmetsästykseen – rauhoitettuja muuttohanhia liikkeellä

2.10.2009 - MetsäTV.fi – uusi kanava metsänomistajalle

1.10.2009 - Viljatase 1.7.2008 - 30.6.2009

29.9.2009 - Hallitukselta mittavia toimia metsäalan kilpailukyvyn turvaamiseksi

28.9.2009 - Maailman rabiespäivää vietetään 28.9.2009

24.9.2009 - Syksyn raivotautirokotteiden lentolevitykset alkavat

22.9.2009 - Ruokavalinnoilla ja järkevällä asumisella kevennät ympäristökuormaa

18.9.2009 - Myytyjen riekkolupien määrä putosi kolmannekseen

16.9.2009 - Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtyvät Maanmittauslaitokseen 1.1.2010

14.9.2009 - Lämpökaivo tuottaa pientalon energian

11.9.2009 - Ministerien tapaaminen vahvisti yhteistä näkemystä EU:n maatalouspolitiikasta

10.9.2009 - Koloradonkuoriaisista ei tänäkään kesänä havaintoja

9.9.2009 - Lapin metsurit laajentavat osaamistaan

4.9.2009 - Metsäkanalintukannat edelleen heikot

1.9.2009 - Alkuvuoden 2009 kiinteistökaupat

31.8.2009 - Itämeren kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksien muutoksia selvitetään uudessa EU-kalat II -hankkeessa

27.8.2009 - Maailman kosteikkopäivää vietetään 28.8. ensi kertaa Suomessa

25.8.2009 - Valtakunnallinen Kalastuspäivä Helsingin Ruoholahdessa

19.8.2009 - MTT:n kehittämä sakolukuennuste löytyy nyt netistä

18.8.2009 - Sorsastus alkaa 20.8. kello 12.00
– päivitä lajintunnistustaitosi!


17.8.2009 - Jänisrutto on loppukesän tauti


12.8.2009 - Hirvikanta laskenut lähes tavoitteeseen – pyyntilupia runsaasti vielä Pohjois-Suomessa


11.8.2009 - EU toi Suomen maatalouteen ympäristöpolitiikan


6.8.2009 - Kyyhkynmetsästys avaa metsästyskauden


5.8.2009 - Öljykasvien kasvitaudit kartoitetaan – satotasot nousuun


4.8.2009 - Lohien radiolähetinseuranta käynnistyi Iijoella

28.7.2009 - Satonäkymät toistaiseksi hyvät

23.7.2009 - Minkin tehopyynti on lisännyt pesivien saaristolintujen lukumääriä eteläisellä Saaristomerellä

21.7.2009 - Lohi vaeltaa jälleen Ounasjoessa – telelohihanke käynnistyi


20.7.2009 - Rapukausi alkaa - ravustus kehittyy yhä ammattimaisemmaksi


17.7.2009 - Suomen ja Unkarin maatalousministerit sopivat tiiviimmästä yhteistoiminnasta

16.7.2009 - Metsähallitus ja WWF: Valkoselkätikkakannat kasvussa, tikkavaellus ulottuu Ruotsiin asti

10.7.2009 - Kansalaisilta toivotaan havaintoja limasienistä

8.7.2009 - Puukauppa jatkoi mateluaan kesäkuussa


6.7.2009 - Peltoalavalvonta tehdään 4400 maatilalla - tukien peruminen vielä mahdollista

3.7.2009 - Pallas-Yllästunturin uusi järjestyssääntö huomioi luontoarvojen säilymisen paremmin

1.7.2009 - Koloradonkuoriaisten tarkkailu alkamassa

29.6.2009 - Luomutuotteet valvotusti luomua

24.6.2009 - Hallistus valmistelee kansallista ruokastrategiaa

23.6.2009 - Oulangan kansallispuistosta reportaasi National Geographic -lehdessä – Oulanka on Suomen kansainvälisin kansallispuisto

22.6.2009 - Kalankasvatuksen toimintaedellytyksiä kehitetään

18.6.2009 - Mustikkasadosta odotettavissa paikoin runsas

16.6.2009 - Suomenkarjan maidosta uusia gourmet-tuotteita Kulttuurirahaston tuella

12.6.2009 - Sisävesiltä ensimmäiset sinilevähavainnot

11.6.2009 - Metsähallitus vetoaa Saimaalla lomaileviin mökkiläisiin: Pyytäkää juhannuskalat katiskalla, vieheellä tai ongella

8.6.2009 - Suomi ja Venäjä lisäävät yhteistyötä viljasektorilla

3.6.2009 - Euroopan maatalous -valokuvanäyttely saapui Suomeen

27.5.2009 - Eläinten hyvinvointikeskus Evira perustettiin

19.5.2009 - Kalastuskesä alkaa

15.5.2009 - Sokerijuurikkaan kuljetustuen haku alkoi

12.5.2009 - Dioksiini- ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet alhaisia poron- ja hirvenlihassa

7.5.2009 - Lapin Poron lihalle EU:n nimisuoja

5.5.2009 - Finnish Water Forum perustettu

30.4.2009 - Luonnon terveysvaikutusten tutkimus laajenee

29.4.2009 - Sertifioitu siemen turvaa viljelijän oikeudet

24.4.2009 - Viljaketjun strategiaseminaari 22.4.2009

24.4.2009 - Porotaloudessa näkyy valoa

20.4.2009 - Jätevesiviikolla vauhditetaan haja-asutusalueiden jätevesien hyvää käsittelyä

17.4.2009 - Suomen kalaterveystyö hyvällä mallilla

15.4.2009 - Viljelylajikkeen valinnalla on iso merkitys ympäristölle

8.4.2009 - Kansallinen luonnovarastrategia tähtää hyvinvointiin ja kilpailukykyyn

7.4.2009 - Valkuaisrehujen tarjontaa voidaan lisätä Suomessa

2.4.2009 - Luonnonmarjojen myynti keskitasoa vuonna 2008

2.4.2009 - Pohjoismainen yhteistyö ilmastonsuojelussa aktivoituu

26.3.2009 - Vuoden Tähtituote 2009 -finalisteissa herkullisuus pääasiana

26.3.2009 - Hirvieläinten näivetystaudin varalta tehdyt tutkimukset loppusuoralla - tautia ei ole Suomessa todettu

20.3.2009 - Erähenkilöstö kertoo uutta tietoa kalastuksesta

18.3.2009 - Uudenmaan ja Hämeen maanmittaustoimistot yhdistyvät 2010

13.3.2009 - Ruunaan retkeilyalue on Vuoden Retkikohde 2009

12.3.2009 - Metsäalalla nähdään vaikeiden aikojen yli

5.3.2009 - Kananmunien poistamiseen markkinoilta ei tarvetta

4.3.2009 - Salmonellaa munintakanoissa

26.2.2009 - Elinkaaritarkastelut tärkeitä kun torjutaan ilmastonmuutosta


23.2.2009 - Metsien kulttuurijäänteet turvataan suomalais-virolaisessa yhteishankkeessa

18.2.2009 - Strategia linjaamaan aluekehittämistä

11.2.2009 - Siipikarjan ulkonapitokielto alkaa 15.2.2009

9.2.2009 - Yhdessä syöminen on hyvän arjen perusta

5.2.2009 - Metsäorganisaatioiden on muututtava ajan vaatimusten mukaisesti

3.2.2009 - Yhteistyö ja yrittäjäasenne auttavat maaseutuyrityksiä menestymään

30.1.2009 - Ennätyssuuri ohrasato kattoi puolet Suomen viljasadosta

26.1.2009 - Syksyn 2008 hirvisaalis 57 700

22.1.2009 - Pakkausmerkinnät valokeilassa -kampanja alkaa: Päiväysmerkintöjen ymmärtämisessä puutteita

20.1.2009 - Riistapäivillä paneudutaan riistaeläinten ja ihmisen vuorovaikutukseen

16.1.2009 - Tavoitteena yhä parempi luonnonhoito

13.1.2009 - Ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisten talviharrastuksiin

9.1.2009 - Ympäristönsuojelun evoluutiota pohditaan Tieteen päivillä

8.1.2009 - Sähköinen tukihaku tulee viljelijöiden käyttöön koko Manner-Suomessa

2.1.2009 - Uudet luomutuotanto-ohjeet tulevat tammikuussa

31.12.2008 - Saimaannorpan suojelemiseksi esitetään vapaaehtoisia kalastuksenrajoitussopimuksia

23.12.2008 - Luonnonsuojelualueet ovat tärkeitä Suomen porotaloudelle

18.12.2008 - Kalanjalostuksen tuotanto kasvoi edelleen

16.12.2008 - Alueelliset metsäohjelmat on tarkistettu

11.12.2008 - Mitä ruoaksi huomenna? – MIRHAMI 2030 –hankkeen loppuraportti julkaistiin

9.12.2008 - Irlantilainen sianliha vedetty markkinoilta myös Suomessa

5.12.2008 - Hevosinfluenssaa todettu Suomessa - rokotuksia suositellaan

2.12.2008 - Maatalouden tuotantosuuntien sisäiset kannattavuuserot ovat luultua pienempiä

28.11.2008 - Uusi kalastuslaki valmistellaan avoimessa, laajassa yhteistyössä


27.11.2008 - Eläinten hyvinvoinnin tuen valvonnat ajankohtaisia

25.11.2008 - Metsänomistajat aktiivisia nuoren metsän hoidossa

21.11.2008 - Hirvien liikkumisesta lisää tietoa satelliittiseurannalla

18.11.2008 - Vuoden metsänhoitaja Marja Kokkonen korostaa yhteistyön merkitystä

17.11.2008 - Geenitiedosta apua lypsylehmien jalostukseen

13.11.2008 - Maanmittauslaitos sai luvan sähköiseen arkistointiin

11.11.2008 - Ruokaperunaa varastossa 192 miljoonaa kiloa

7.11.2008 - Kaivovesi on tutkittava riittävän usein

4.11.2008 - Siemenkauppaa valvotaan monipuolisesti vuonna 2009

30.10.2008 - Maataloustuloon roima pudotus

29.10.2008 - Suomalainen Kasvis Galleria voitti kansainvälisen ruokapalkinnon

27.10.2008 - Tuoretta tutkimustietoa vasikoiden hyvinvoinnista

17.10.2008 - Kasvatushakkuiden tahti jatkuu viimevuotista kiivaampana

15.10.2008 - Vieraslajit Suomessa – kansallista strategiaa tarvitaan

13.10.2008 - Ennätyksellinen myyrähuippu

10.10.2008 - Kouluruokavaalit lähestyvät

8.10.2008 - Kansallisen ruokastrategian valmistelu käynnistyi

8.10.2008 - Maailman ruokapäivän teemana ruokaturva

7.10.2008 - Luontomatkailun kehittäminen edellyttää maisema-arvokaupan yleistymistä

3.10.2008 - Peruna - maailman ruokakriisin pelastaja?

3.10.2008 - Aitojamakuja.fi tuo esiin elintarvikeyritykset sekä niiden laatutuotteet

1.10.2008 - Turkistilojen kannattavuus laskee - jatkajat haasteen edessä

29.9.2008 - EU-tukien julkaiseminen alkaa internetissä

24.9.2008 - Hirvikanta pieneni edelleen vuonna 2007

22.9.2008 - Kainuun rönttösen juhlaa

16.9.2008 - MTT á la cartessa keskusteltiin tulevaisuuden ruuasta

11.9.2008 - Metsäkanalintukannat hyvin heikot

9.9.2008 - Maatalouspolitiikan terveystarkastus esittäytyy

5.9.2008 - Kestävä metsätalous ratkaisee globaaleja ympäristöhaasteita

2.9.2008 - Viljasadon määrä jää viime vuotta pienemmäksi

29.8.2008 - Lannoituskohteiden hyvä suunnittelu ja yhteistyö alentavat kustannuksia

28.8.2008 - Maatalouden ja metsätalouden välilliset vaikutukset selvitetty

25.8.2008 - Metsähallituksen suurhanke KULMA tuotteistaa kulttuuriperintöä

19.8.2008 - Karhun osien myyntilupiin on tullut muutoksia

15.8.2008 - MTT:n 110-vuotisjuhlissa tähyttiin tulevaisuuteen

14.8.2008 - Tornionjoesta yli miljoona lohenpoikasta merivaellukselle

13.8.2008 - Hirvikanta laskenut lähes tavoitteeseen

11.8.2008 - Ennätysmäärä hyvälaatuista siemenperunaa

7.8.2008 - Silokampela – Suomessa uusi kalalaji

6.8.2008 - Terveyslupa kalojen, rapujen ja simpukoiden kasvattajille

1.8.2008 - Farmarin Luonnonvarat-osastolla grillataan kesätunnelmissa

29.7.2008 - Viljelijätukien sähköisen haun kokeilu sai hyvää palautetta

29.7.2008 - Oikullinen sää heikentänyt satotoiveita

23.7.2008 - Yksityismetsien puun myyntituloille väliaikainen verohuojennus

21.7.2008 - Lammas- ja vuohirekisterissä jo 100 000 eläintä

18.7.2008 - Rapusaaliista odotettavissa edellisiä huippuvuosiakin parempi

15.7.2008 - Kevätviljapeltojen rikkakasvillisuutta kartoitetaan jälleen

11.7.2008 - Koloradonkuoriaistarkastukset alkavat

10.7.2008 - Kirjolohen tuotanto edellisvuoden tasolla - tuottajahinnat laskivat

2.7.2008 - Julkisen riistakonsernin strategiaprosessi - yhdessä eteenpäin

30.6.2008 - Dan Asplundille Pohjoismainen bioenergiapalkinto

26.6.2008 - Luonnonvarastrategian valmistelu käynnistyy - vetäjäksi Sirkka Hautojärvi

24.6.2008 - Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtymässä maanmittauslaitokseen

23.6.2008 - Koloradonkuoriaisten tarkkailu alkamassa

16.6.2008 - Valtakunnan metsien 10. inventointi: puuston määrä kasvussa

11.6.2008 - Viljakasveja pelloilla erityisen paljon

9.6.2008 - Lintujen Newcastlen tautia todettu kyyhkysillä Itä-Suomessa

5.6.2008 - Maatilat keskittyvät muutamaan tuotteeseen

3.6.2008 - Merialueen ammattikalastajille ennätyssaalis vuonna 2007

30.5.2008 - Suomen BSE-riski todettiin mitättömäksi

29.5.2008 - Ilmastonmuutos voimistaa rankkasateita

20.5.2008 - Euroopan kansallispuistopäivää vietetään 24.5. naapuriyhteistyön merkeissä

16.5.2008 - Kalanjalostajilla ja kalatukuilla edelleen myönteiset talousnäkymät - alkutuotannossa epävarmuutta

14.5.2008 - Uusi 60°north -lehti ilmestynyt

12.5.2008 - Maatalouden rakennetutkimuksen ennakkotiedot 2007: Maatiloilla tehtiin noin 7 tuntia töitä vuoden jokaisena päivänä

9.5.2008 - Kulutuksen ilmastovaikutus - elintarvikkeiden ilmastopäästöjen hallintaa kuluttajan valinnoin

6.5.2008 - Kalastuksenvalvontaoperaatiossa Itämerellä havaittiin vain lieviä rikkomuksia

6.5.2008 - Maa- ja metsätalouden vesientutkimusohjelman tulokset esiteltiin

30.4.2008 - Kainuun metsäpeurakanta pienenee edelleen, Suomenselällä metsäpeurakannan kasvu pysähtynyt

29.4.2008 - Maa- ja metsätalousministeriön organisaatio muuttuu toukokuussa

25.4.2008 - Kalatalouden ammattilaiset kokoontuivat Brysselissä 22 - 24.4. 2008

23.4.2008 - Maaseutuvirasto valmistautuu julkistamaan rekisteritietojaan


21.4.2008 - OECD: Suomi on poikkihallinnollisen maaseutupolitiikan edelläkävijä

18.4.2008 - MARSI 2007 julkaistu

17.4.2008 - Elintarvikeketjun laatua nostetaan näkyvämmin esille

15.4.2008 - Uudet kouluruokailusuositukset korostavat kouluaikaisen ruokailun tärkeyttä oppilaan työvireydelle

11.4.2008 - Kalastusrajoituskampanja saimaannorpan puolesta

10.4.2008 - Ilvestutkimus käynnistyi: viisi yksilöä sai lähettimen

8.4.2008 - Maatalouden ja maaseutuelinkeinojen vuosikirja 2008 julkaistu

7.4.2008 - Maatalouden ja maaseutuelinkeinojen vuosikirja 2008 julkaistu

4.4.2008 - Viljelijätukien sähköinen haku pilottikäyttöön 14 kunnassa

1.4.2008 - Luomu nousussa - ravinteet kiertoon


26.3.2008 - Karttakäärö.fi avautunut - tutustu Maanmittauslaitoksen uuteen historiasivustoon

20.3.2008 - Rekisteristä poistetut kasvinsuojeluaineet ongelmajätekeräykseen

18.3.2008 - Hyötyykö ympäristö maatalouden ympäristötuesta? Seminaari 1.4.2008

14.3.2008 - Itäsuomalaisen kyytön evakkomatka jatkuu vankilasta opetusmaatiloille

12.3.2008 - Vapaa-ajankalastajien lukumäärä hieman laskenut

11.3.2008 - Lausunnonantajat haluavat riittäviä voimavaroja METSO-ohjelmalle

20.2.2008 - Suomen pinta-ala kasvoi

19.2.2008 - Lammas- ja vuohirekisteri valmistuu maaliskuussa

15.2.2008 - ELATI kokoaa hajanaisen elintarviketiedon kokonaiskuvaksi

13.2.2008 - Viljelijätukien hakuopas verkkoon

12.2.2008 - Ilmastonmuutos tuo haasteita ja mahdollisuuksia Suomen maa- ja elintarviketaloudelle

6.2.2008 - Verovinkkejä metsänomistajalle

4.2.2008 - Päästökauppamekanismia voitaisiin soveltaa myös kalankasvatukseen

1.2.2008 - Kansallinen metsäohjelma 2015 uudistaa metsäalaa

30.1.2008 - Suomalaisten maitotilojen tuottavuus heikompi kuin tanskalaistiloilla

28.1.2008 - Hirvikannan vähentämisessä onnistuttiin

23.1.2008 - Tornionjoki on Itämeren tuottoisin lohijoki

21.1.2008 - Maanmittauslaitos alensi hintojaan: Kartta-aineistot halvemmalla oppilaitoksille ja viranomaisille

18.1.2008 - Suomen osasto Grüne Woche -messuilla herätti runsasta kiinnostusta avajaispäivänä

16.1.2008 - Lähes joka kymmenes suomalainen omistaa peltoa

14.1.2008 - Kiinteistörakenne vaikuttaa metsätalouden kannattavuuteen

10.1.2008 - Pentti Lähteenoja maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosaston johtoon

9.1.2008 - METSO-työ perustuu jatkossakin metsien vapaaehtoiseen suojeluun

8.1.2008 - Suomalainen ruokakulttuuri näyttävästi esillä Berliinissä

3.1.2008 - Kansalaisopistot nostavat profiiliaan maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjinä

27.12.2007 - Miten syödä ympäristöä säästäen?

20.12.2007 - Vihervuosi 2008 loihtii vireyttä vihreästä

17.12.2007 - Tisleen tie vie tervasotaan

13.12.2007 - Hyvän elämän eväitä lapselle - maatila vie todelliseen maailmaan

12.12.2007 - Avustukset kalatalouden edistämiseen haettavana

11.12.2007 - Puunkorjuun kannattavuus on monen osan summa

5.12.2007 - Onko villieläimille tilaa 2000-luvun Euroopassa?

4.12.2007 - Suomalainen puu sopii myös kitaraan

28.11.2007 - Uusi opas johdattaa metsien kulttuuriseen kestävyyteen

26.11.2007 - Hyvä laumanvartijakoira ei kavahda suurpetoa

22.11.2007 - Koskien kunnostuksiin pääsee tutustumaan käytännössä Helsingin metsämessuilla 23.-25.11.

20.11.2007 - Luonnonvarat-ryhmä tuo aitoa metsätunnelmaa Messukeskukseen 23. - 25.11.

16.11.2007 - Tulevaisuudessa punnitaan elintarvikeketjun uudet toimintatavat. Kuka ohjaa elintarviketuotannon arvoketjua?

14.11.2007 - Vuoden Maatila -kilpailun voittaja löytyi Iisalmesta

13.11.2007 - KMO 2015:lle vauhtia palauteseminaarista

8.11.2007 - Suomalaista ruokakulttuuria pidetään entistä vahvempana

7.11.2007 - Nautakarjan laidunnus lisää kasvien lajimäärää

5.11.2007 - Arvoketjujen monipuolistaminen on tulevaisuuden suurin haaste metsäsektorilla

2.11.2007 - Uudella teknologialla peltojen ravinnepäästöt hallintaan

31.10.2007 - Sähköinen asiointi vähentäisi maatalousbyrokratiaa

29.10.2007 - Kiinteistöjen kirjaamisasiat siirtymässä Maanmittauslaitokselle

26.10.2007 - Pakkausten ympäristövaikutukset pieniä, hukkaan menevän ruoan suuria

24.10.2007 - Historiantutkimuksellisia aarteita viranomaisarkistoissa: Miten Suomea on asutettu?

22.10.2007 - Uusi 60°north -lehti ilmestynyt

19.10.2007 - Kaura kiinnostaa terveysvaikutusten ansiosta

18.10.2007 - Sokerin luopumistuen haku alkaa 30.10.

17.10.2007 - Lapille erityishuomiota Kansallisessa metsäohjelmassa

15.10.2007 - Verkkokeskustelu ruoan hinnasta ja turvallisuudesta alkaa

12.10.2007 - Ministeri Anttila puhui Maailman ruokapäivänä ruokaturvan uusista haasteista

10.10.2007 - Vedenhankinnassa haasteita ilmaston muuttuessa

8.10.2007 - Maatiaiseläinten säilyttäminen - harrastuksesta bisnestä?

5.10.2007 - Autoilijoita opetetaan välttämään hirvieläinonnettomuuksia

3.10.2007 - EU kuulee ilmastonmuutokseen sopeutumisesta

2.10.2007 - Luonnonvarainneuvosto uudelle toimikaudelle

1.10.2007 - Turvemailta lisää puuta ympäristöä kuormittamatta - uudet metsänhoitosuositukset turvemaille

28.9.2007 - Japanissa odottavat suuret matsutake-markkinat

27.9.2007 - Ajantasaiset kartat löytyvät nyt koko maasta

26.9.2007 - Lähiruokaviikot huipentuvat eduskunnan seminaariin

21.9.2007 - Kansallinen metsäohjelma KMO 2015 luonnosvaiheessa

19.9.2007 - Maaseutu tarvitsee lisää uusia yrittäjiä

17.9.2007 - Merentutkimuksen kansainvälinen kokous Suomessa 17.-21.9.

14.9.2007 - Ministeriö kerää ehdotuksia maatalousbyrokratian vähentämiseksi

13.9.2007 - Suomi hävisi kiistan peltokasvien pinta-alatuista EY-tuomioistuimessa

11.9.2007 - INSPIRE-direktiivi tehostaa paikkatietojen yhteiskäyttöä

10.9.2007 - Metso ja riekko vähentyneet

6.9.2007 - Liput salkoon Suomenhevosen päivänä 6.9.

5.9.2007 - Komin metsäasiantuntijat tutustuvat Suomen metsätalouteen

3.9.2007 - Lampaiden ja vuohien yksilötietojen keruu rekisteriin alkaa

29.8.2007 - Valtakunnallisen Kalastuspäivän teemana lähikala

27.8.2007 - Lähiruoan puolesta polkupyörällä Rovaniemeltä Helsinkiin

23.8.2007 - Hirvikärpäset uhka poroille?

21.8.2007 Luonto vaikuttaa myönteisesti ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin

15.8.2007 Merimetsokanta kasvanut puolella viime vuodesta

14.8.2007 - Maailman metsäntutkijat kokoontuvat Saariselälle

9.8.2007 - Perunakasvustoista etsitään nyt aikuisia koloradonkuoriaisia

7.8.2007 - Valkoposkihanhien kanta yhä kasvussa

2.8.2007 - Metsäluontoneuvoja markkinoi vapaaehtoista suojelua

31.7.2007 - Niksejä ja neuvoja turvalliseen ruoanlaittoon

24.7.2007 - Luonnonvarat esillä Farmari-messuilla

23.7.2007 - Hieno ravustuskausi alkoi 21.7. klo 12

18.7.2006 - Suomen korkeus onkin 1324 metriä

17.7.2006 - Susi- ja ilveskannat kasvoivat vuonna 2006

11.7.2007 - Hallinnonalan uusi messulehti Heila ilmestyi

10.7.2007 - Suomelle löydetty yli 1400 uutta lajia

5.7.2007 - Kalan kokonaistuonnin arvo ennätykselliset 208 miljoonaa euroa

3.7.2007 - Sopeutuminen osaksi EU:n ilmastopolitiikkaa

27.6.2007 - Pohjoismaiden maatalousministerit kokoontuvat Porissa

26.6.2007 - Suomessa maataloustulo on Pohjoismaiden korkein

20.6.2007 - Metsäorganisaatioille ohjeet muinaismuistojen säilyttämisestä metsätöissä

18.6.2007 - Alle puolet vapaa-ajankalastajista maksaa kalastusmaksut

14.6.2007 - EY-tuomioistuimen ratkaisu vahvistaa susikannan hoitosuunnitelman linjaukset

11.6.2007 - Tuoksuvalmuska pääsi kauppasieniluetteloon

5.6.2007 - Ministeri Lehtomäki: Ruoan tuotannon vastuullisuus ja eettisyys kilpailuvalteiksi

4.6.2007 - Ruskomäntypistiäisen toukat kuoriutuneet

30.5.2007 - Tutkijat ja kunnat paikantavat kuntametsien suunnittelun kehittämistarpeita

25.5.2007 - Isojen päästölähteiden saaminen kuriin auttaisi Itämerta tehokkaimmin

24.5.2007 - Kiinteistötoimitusmaksut muuttuvat 1.6.2007

24.5.2007 - Kauppa haluaa tehostaa pk-yritysten tuotteiden pääsyä hyllyilleen

21.5.2007 - Uusi hankintalaki helpottaa lähiruuan ostamista

16.5.2007 - Julkiset hankkijat ilmastotalkoisiin

15.5.2007 - INSPIRE-direktiivi voimaan

14.5.2007 - Vesienkäytön ristiriitoja kartoitettiin laajassa EU-hankkeessa

9.5.2007 - Lue ajankohtaiset riista-asiat Sarvesta

8.5.2007 - Suomen metsähallinnon myrskytuhovalmiutta parannetaan

7.5.2007 - Uusi tutkimusohjelma selvittää ilmastonmuutoksen vaikutuksia metsiin

4.5.2007 - OECD:n asiantuntija: Maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikkaan

1.5.2007 - Maaseutuviraston toiminta käynnistyi 1.5.

30.4.2007 - Ministeriön vuosikertomus julkaistu

26.4.2007 - Korvasienten myyntipisteessä oltava esillä varoitusmerkintä ja käsittelyohjeet

24.4.2007 - Pihamaan Jalovadelma on vuoden tilaviini

23.4.2007 - Yhteismetsä on vaihtoehtoista metsän omistamista

19.4.2007 - Sirkka-Liisa Anttilasta maa- ja metsätalousministeri

17.4.2007 - Uudet vapaaehtoiset suojelukeinot halutaan käyttöön koko Etelä-Suomessa

16.4.2007 - Maaseutuverkosto välittää tietoa hyvistä käytännöistä

12.4.2007 - Kuluttajaesitteet lisäaineista saatavilla

10.4.2007 - Valtion ravitsemusneuvottelukunta esittää voimakassuolaisiksi ilmoitettavien elintarvikkeiden suolarajojen alentamista

4.4.2007 - Kiinteistökaupat 2006 - Pellon ja metsän hinta edelleen nousussa

2.4.2007 - Viljelijät tyytyväisiä maataloustukivalvojien ammattitaitoon

30.3.2007 - Mustikalla hyvä sato vuonna 2006

29.3.2007 - 141-työryhmä ehdottaa vuoteen 2014 ulottuvaa tukikautta

27.3.2007 - VHS-virustaudista vapaa vyöhyke laajeni Suomessa

26.3.2007 - Uusi Pellolta pöytään -tilastojulkaisu kokoaa elintarvikeketjun yksiin kansiin

23.3.2007 - Eri alojen yhteistyö tarpeen pyrkimyksessä kestävään kehitykseen

22.3.2007 - Maailman vesipäivä: haasteena veden niukkuus

21.3.2007 - Baltian biodieseltuotanto lähtee tulevaisuudessa nopeaan kasvuun

16.3.2007 - 60°north -lehden uusi numero ilmestynyt

15.3.2007 - Uudet suositukset hirvivahinkojen vähentämiseksi

9.3.2007 - Metsien käytössä tavoitteena intressien yhteensovittaminen

9.3.2007 - Maaseutuviraston visuaalinen ilme valmistui

5.3.2007 - Maataloustulo laski odotetusti

1.3.2007 - Turvemaiden metsien hyödyntämistä tulisi lisätä

27.2.2007 - Sukevan kyyttöjen pelastamiseksi tulossa työryhmä

26.2.2007 - Pirstoutunut metsärakenne lisää kustannuksia

22.2.2007 - Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelma edistää pohjoista ruokakulttuuria

22.2.2007 - Uusi pohjoismainen ruoka -ohjelma edistää pohjoista ruokakulttuuria

19.2.2007 - Aistikasvatuksella uusia eväitä koululaisten reppuun

16.2.2007 - Karhu- ja ilveskantojen hoitosuunnitelmat valmiit

14.2.2007 - Muuttolinnut tervetulleita Suomen kesään

12.2.2007 - Suomenhevonen juhlii - 100 vuotta täynnä

8.2.2007 - Siipikarja pidettävä sisätiloissa koko maassa

7.2.2007 - Täydentävien ehtojen neuvojarekisteri on avattu

5.2.2007 - Luopumistukijärjestelmä turvaa perheviljelmämaatalouden säilymisen

2.2.2007 - Vastuullisesti tuotettu ruoka - mitä se on?

31.1.2007 - Luomuala uuteen nousuun - alan toimijat yhteen

29.1.2007 - Hyvin hoidetut metsät sitovat hiilidioksidia tulevaisuudessakin

25.1.2007 - Lampaiden ja vuohien alumiiniset korvamerkit keväällä käyttöön

24.1.2007 - Luonnonhoidon suositukset toteutuvat hyvin energiapuun korjuussa

22.1.2007 - Tilojen määrä vähentynyt puoleen 15 vuodessa

19.1.2007 - Hyljekantojen hoitosuunnitelma lausunnoille

18.1.2007 - Ruokohelven tuotanto halutaan moninkertaistaa 2015 mennessä

16.1.2007 - Valtion tutkimustoimintaan esitetään tilaaja-tuottaja-mallia

15.1.2007 - Luonnon lumoa menneiltä ajoilta

11.1.2007 - Työryhmä: kilpailukyky edellyttää nopeaa rakennekehitystä

8.1.2007 - Asettaako ilmastonmuutos uudet rajat luomakunnalle?

5.1.2007 - Suomi toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana 2007

3.1.2007 - Suomen salmonellavalvonta on tehokasta

30.12.2006 - EU:n muutettava Suomen susisäännöksiä

22.12.2006 - MMM:n "viralliset" joulukuusen hoito-ohjeet

20.12.2006 - Maatalousneuvostossa menestyksekäs puheenjohtajakausi

18.12.2006 - Euroopan biologisen monimuotoisuuden väheneminen yritetään pysäyttää 2010 mennessä

14.12.2006 - Metsäteollisuuden viennin arvo putosi 10 prosenttia vuonna 2005

12.12. 2006 - Maatilojen tulokset heikkenivät myös viime vuonna

11.12.2006 - Terveysväitteitä koskeva EU-asetus voimaan ensi vuonna

7.12.2006 - Raivotaudin vastustaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä

5.12.2006 - Kalastuksenhoitomaksuvarojen käytön avoimuutta lisätään

4.12.2006 - Karttakeppi.fi opastaa maanmittausalalle

30.11.2006 - Julkisasiamies antoi ehdotuksensa susikiistaan

29.11.2006 - EU FLEGT -ohjelmalla laitonta puukauppaa vastaan

27.11.2006 - Itämeren alueen maaseutu kehittyy yhteistyössä

24.11.2006 - Kokkimaajoukkueelle kultaa Luxemburgista

22.11.2006 - Parlamentti ja neuvosto sopuun paikkatietodirektiivistä

20.11.2006 - Esko Antola: Mausta kilpailukykyä suomalaiselle ruualle

17.11.2006 - Ruokamyrkytysepidemiat lisääntyivät
edelleen vuonna 2005

15.11.2006 - Pienyritysten määrä on noussut maaseudulla

13.11.2006 - Viljan määrä ja laatu hyvä kuivasta kesästä huolimatta

10.11.2006 - Myönteisiä kokemuksia luonnonsuojelualueiden muodostamisesta hankeuusjaossa

8.11.2006 - Pirkanmaalla panostetaan lasten metsäosaamiseen

6.11.2006 - Maaseutuasiaa kaupungissa

3.11.2006 - METSO on menestystarina

2.11.2006 - Sokerialalle rakenneuudistustuki

30.10.2006 - Lammas tuli Pohjois-Eurooppaan Venäjänkin kautta

27.10.2006 - Lohenpoikasten M74-kuolleisuus kasvussa

25.10.2006 - Maaseutuvirasto aloittaa toimintansa toukokuussa 2007

24.10.2006 - Neuvosto hyväksyi vodkaa koskevan yleisnäkemyksen

20.10.2006 - Tulevaisuudessa biomassoista kilpaillaan

18.10.2006 - Haavaumat hirvien takajaloissa loismadon aiheuttamia

16.10.2006 - Uusi sivusto maatalousluonnon monimuotoisuudesta avattu

12.10.2006 - Valtioneuvosto hyväksyi elintarviketurvallisuusselonteon

11.10.2006 - Kuluttajien tietoisuutta tuotantoeläinten hyvinvoinnista lisättävä

9.10.2006 - Suomen metsäsektorin jalanjälki maailman suurin

6.10.2006 - Etelänjauhiainen vaikeuttaa joulutähti-kautta

4.10.2006 - D-vitamiinin lisäys maitoihin ja ravintorasvoihin paransi saantia

2.10.2006 - Metsäsektorin tulevaisuuskatsaus julkaistiin

28.9.2006 - Raivotautirokotteen lentolevitykset käynnissä

26.9.2006 - EU:n maatalousministerit: kilpailukykyä lisättävä ja politiikkaa yksinkertaistettava

22.9.2006 - EU:n maatalousministerit keskustelevat Oulussa maatalouden tulevaisuuden haasteista

20.9.2006 - Kaksi kolmasosaa viljasta rehuksi

18.9.2006 - Biopolttoaineiden osuutta kasvatetaan

15.9.2006 - Maatalouden vesiensuojelukosteikkojen oltava tarpeeksi suuria

15.9.2006 - Valtiosihteeri Pekka Pesonen COPA-COGECA:n pääsihteeriksi

13.9.2006 - Visakoivu on rahapuu

11.9.2006 - Poimi tyrnimarjat varoen

6.9.2006 - Kansallinen viljastrategia linjaa bioenergian yhdeksi viljasektorin menestystekijäksi

6.9.2006 - Laaja tutkimusraportti metsien monimuotoisuudesta julkaistu

1.9.2006 - Monimuotoisuustutkimus laajasti esillä Hanasaaressa 4.-6.9.

30.8.2006 - Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään 30.8.

28.8.2006 - Joka kolmannella maatilalla muuta yritystoimintaa

25.8.2006 - Hämeen aurinkoiset harjut kuntoon

23.8.2006 - Ravinto ja liikunta tasapainoon!

15.8.2006 - Ministeriö mukana helteisessä Farmarissa

15.8.2006 - 60°north -lehti kertoo luonnonvarojen käytöstä

11.8.2006 - Suurpetojen määrä lisääntynyt hieman

9.8.2006 - Vesihuoltovalmius parantunut edellisestä kuivuuskaudesta


7.8.2006 - Metsänhoitosuositukset uudistettu


3.8.2006 - Energiakasvien viljely lisääntyy


1.8.2006 - Muuttuvaan ilmastoon varaudutaan tutkimuks

Sivun alkuun