Biopolttoaineiden käyttöä voitaisiin Suomessa lisätä säätämällä biopolttoaineille käyttövelvoite. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että biopolttoaineita sekoitettaisiin bensiiniin ja dieseliin. Ehdotus käy ilmi ympäristöministeriön ja Tilastokeskuksen julkaisemasta Luonnonvarat ja ympäristö 2006 -katsauksesta.
Ehdotuksen laatinut työryhmä suosittelee käyttövelvoitteen nostamista vaiheittain siten, että biopolttoaineen osuus polttoaineista olisi prosentin verran vuonna 2008, kaksi prosenttia vuonna 2009 ja kolme prosenttia vuonna 2010.
Suomi on ilmoittanut EU:lle asettavansa tavoitteeksi, että vuoteen 2010 mennessä biopolttoaineiden osuus liikenteen polttoaineista olisi 5,75 prosenttia. Raakaöljyn kallistuminen on käynnistänyt useita biopolttoaineiden tuotantohankkeita eri puolilla Suomea. Varsinaisen tuotannon alkaminen riippuu tehtävistä tukiratkaisuista.
Luonnonvarat ja ympäristö -katsaus on ilmestynyt vuodesta 1994 lähtien valtion budjettiesityksen yhteydessä.
kuva: Rypsi on kotimainen biopolttoaineen raaka-aine.
Lisätietoja: Ympäristöministeriö / Markku Nurmi (09) 1603 9440, Tilastokeskus / Leo Kolttola (09) 1734 3234