Euroopan unionin maatalousministerit kävivät laajan keskustelun eurooppalaisesta maatalousmallista ja maataloussektorin tulevaisuuden haasteista epävirallisessa kokouksessa Oulussa 26.9.2006. Yhteiset eurooppalaiset arvot, kilpailukyvyn lisääminen ja yhteisen maatalouspolitiikan yksinkertaistaminen saivat tukea maatalousministereiltä.
Maatalousministerien mielestä tulevaisuuden maatalouspolitiikan tulee huolehtia siitä, että tuotanto on markkinalähtöistä, ympäristöystävällistä ja ottaa huomioon kuluttajien tarpeet. Politiikan pitää pystyä myös joustavasti mukautumaan tuleviin haasteisiin. Samalla tulee kuitenkin varmistaa myös se, että tuotantoa ylläpidetään heikommillakin tuotanto-alueilla.
Epävirallinen maatalousneuvosto keskusteli eurooppalaisen maatalouden mallin sisällöstä ja arvioi sen kehittymistä kymmenen vuoden aikana yhteisen maatalouspolitiikan uudistusten jälkeen. Tavoitteena oli paneutua erityisesti maataloussektorin tulevaisuuden haasteisiin.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Pekka Pesonen, p. (09) 1605 3323, 0400 664 840
ylijohtaja Ilkka Ruska, p. (09) 1605 3311, 040 504 0192
