Ruokamyrkytysepidemiat lisääntyivät edelleen vuonna 2005

17.11.2006 Evira

salaattia

Kansalliseen ruokamyrkytysrekisteriin kirjattiin vuonna 2005 yhteensä 55 ruoka- tai vesivälitteistä epidemiaa, joissa sairastui noin 2000 ihmistä. Epidemioista suurin osa oli elintarvikevälitteisiä. Talousvesi aiheutti yhteensä viisi epidemiaa. Ruokamyrkytysepidemiat vähenivät vuosina 2000 - 2003, mutta määrä lisääntyi vuonna 2004. Yleisin elintarvike- ja vesivälitteisten ruokamyrkytysten aiheuttaja oli norovirus. Ruokamyrkytysepidemioiden lisääntyminen osoittaa jatkuvan hygieniakoulutuksen tarvetta.

Norovirus oli yleisin elintarvikevälitteisten ruokamyrkytysten aiheuttaja vuonna 2005, jolloin se aiheutti 16 epidemiaa. Noroviruksella saastunut raaka-aine oli syynä kahteen epidemiaan. Toisessa sairastumisen aiheuttivat viruksen saastuttamat ranskalaiset osterit, toisessa todennäköisesti ulkomaiset pakastevadelmat. Yleisin syy elintarvikevälitteisiin norovirusepidemioihin oli kuitenkin puutteellinen käsihygienia ja infektoituneen henkilön osallistuminen ruuanvalmistukseen.

Salmonella oli toiseksi yleisin epidemioiden aiheuttaja; se oli syynä kolmeen epidemiaan. Harvinainen antibiooteille vastustuskykyinen S. Typhimurium FT 104B -bakteeri aiheutti laajan hiirilavantautiepidemian Etelä- ja Länsi-Suomessa toukokuussa. Epidemian aiheuttajaksi varmistui espanjalainen jäävuorisalaatti.

Sivun alkuun