60°north -lehden uusi numero ilmestynyt

16.3.2007 MMM

60ºNorth magazine

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan asiakaslehti 60°north kertoo tuoreessa numerossaan suomalaisen maatilan elämästä ja metsien suojelusta. Juuri ilmestynyt lehti sisältää mielenkiintoisia juttuja myös marjojen terveysvaikutuksista, talvikalastuksesta, paikkatiedoista ja bioenergiasta.

Lehden nimi 60°north juontaa juurensa siitä, että Suomi sijaitsee 60 leveysasteen pohjoispuolella. Lehti kertoo eurooppalaisille lukijoille, miten pohjoinen sijainti vaikuttaa luonnonvaroihimme ja niiden hyödyntämiseen.

Lehden tarkoituksena on vaikuttaa päätöksentekoon EU:ssa, kirkastaa suomalaista luonnonvarapolitiikkaa ulkomailla, lisätä sektorin tunnettuutta sekä markkinoida alan suomalaista osaamista ja tutkimusta. Lehdessä toistuvat perusteemat: pohjoisuus, puhtaus ja suomalainen osaaminen.

Lehteä jaetaan EU-maiden huippupoliitikoille, huippuvirkamiehille, lobbareille ja toimittajille, suomalaisille sidosryhmille, päättäjille ja toimittajille.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
viestintäpäällikkö Pekka Väisänen, p. (09) 1605 2299, 040 773 0644

Sivun alkuun