Yhteismetsä on vaihtoehtoista metsän omistamista

23.4.2007 Tapio

Yhteismetsän omistajat

Tapio ja Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT tutkivat Yhteismetsät mahdollisuutena -hankkeessa yhteismetsien perustamis- ja toimintamahdollisuuksia sekä metsänomistajien suhtautumista yhteismetsiin ja muihin yhteisomistusmuotoihin. Yhteismetsän voi perustaa sopimuksella jo kaksi metsänomistajaa.

Lähes kaikki yhteismetsät on perustettu viranomaisaloitteisesti, mutta nykyisin useita myös kiinteistöjen omistajien sopimuksilla. Uudet yhteismetsät voi tyypitellä perustamistarkoituksensa mukaan. Sellaisia voisivat olla muun muassa sijoittajien, suvun ja tilusjärjestelyissä perustettava yhteismetsä.

Yhteismetsää tulee käyttää ensi sijassa kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Vastaava periaate koskee myös osakaskunnan omistamia alueita. Yhteismetsää ei voi perustaa pelkästään suojeltavaksi aarnialueeksi tarkoitetusta metsästä tai pelkästään metsästykseen.

Sijoittajien yhteismetsän tyypillisiä piirteitä:
- Siihen voi liittyä rahalla.
- Osakaskunta voi ostaa ja myydä maata.
- Yhteismetsä voi sijaita maantieteellisesti laajalla alueella, jopa ulkomailla.

Perheen tai suvun metsäomaisuus voidaan muodostaa yhteismetsäksi, vaikka tiloja ja omistajia on aluksi yksi. Tämä saattaa olla tarkoituksenmukaista valmistauduttaessa sukupolvenvaihdokseen. Järjestely olisi lähes peruuttamaton. Metsän palauttaminen osakkaille on verotuksellisesti kallista.

Organisaatiovetoisen yhteismetsän toimintamallissa muodostettaisiin laajalla, kenties koko maakunnan alueella toimiva yhteismetsä eri syistä passiivisesti hoidetuille metsille.

Metsänomistajien mielipiteitä selvitetään

Yhteismetsät mahdollisuutena -hankkeessa analysoidaan seuraavaksi metsänomistajatutkimuksen tulokset ja lainsäädäntöselvitystyö jatkuu niiden pohjalta. Lisäksi on tarkoitus selvittää, onko järkevää ja metsänomistajien tavoitteiden mukaista lisätä yhteismetsäomistusta. Jos se on varteenotettavaa riittävän suurelle joukolle metsänomistajia, metsäorganisaatioiden kannattaisi lisätä yhteismetsiä koskevaa viestintää ja kehittää uusia yhteismetsäpalveluita.

Kysy lisää Tapiosta neuvonnan ja markkinoinnin asiantuntijalta Pirjo Havialta, puh. 020 772 9036.

Sivun alkuun