Maa- ja metsätalousministeriön vuosikertomus 2006 on julkaistu. "Maataloudessa merkittävin päätös oli maaseudun kehittämisohjelma vuosille 2007-13. Ohjelma luo perustan luonnonhaittakorvaukselle, ympäristötuelle, maaseudun yritystuille ja hankerahoitukselle seitsemäksi vuodeksi", toteaa ministeri Juha Korkeaoja katsauksessa.
Maataloustukien julkisuus puhututti loppuvuodesta 2006. Hallitus sitoutui uudistamaan rekisterilain niin, että tukieurot tulevat julkisiksi ja tiedot ovat nykyistä helpommin saatavissa. Ministeriö korosti, että eurojen ohella on tarkasteltava myös maatalouden kannattavuutta. Tuet on tarkoitettu tuottamisen tukemiseen.
Bioenergia oli vuoden toinen suuri teema. Ministeri asetti työryhmän luomaan perusteet maaseutuohjelman tukiavustuksille. Toisaalta ministeriön toinen työryhmä arvioi lähitulevaisuuden bioenergian tuotantopotentiaalia. Tulevaisuuden näkymä on hyvä ja kehittyvä.
Susi oli vuoden kolmas suuri puheenaihe. Hoitosuunnitelma linjasi toimintaa, mutta komissio ei vetänyt kannetta pois, vaikka näin odotettiin tapahtuvan. Suomi saavutti hoitosuunnitelman mukaisen kestävän kannan tason.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
valtiosihteeri Jouni Lind, puh. (09) 160 53323, 050 521 3305
