OECD:n asiantuntija: Maatalouspolitiikasta maaseutupolitiikkaan

4.5.2007 YTR / Helsingin yliopisto

OECD_uutinen

Helsingin yliopiston luentosali täyttyi keskiviikkona 2.5. viimeistä paikkaa myöten, kun OECD:n maaseutupolitiikan asiantuntija Nicola Crosta kertoi tuoreista maaseutupoliittisista linjauksista. Uuden maaseutupolitiikan lähtökohtana on kuulla aiempaa tarkemmin maaseudun asukkaita, jotka tuntevat elinympäristönsä tilanteen paremmin kuin kukaan muu.

Nykyhetken maaseutu on hyvin monimuotoinen kokonaisuus, mutta sitä koskeva politiikka keskittyy pitkälti vain maatalouteen. Samaan aikaan maatalouden parissa työskentelee vuosi vuodelta yhä vähemmän ihmisiä. Crostan mukaan poliitikkojen katse tuleekin kääntää siihen, mitä elinkeinoja ja elämisen muotoja maaseudulla on ja miten maaseutua voitaisiin niiden pohjalta kehittää.

- Ei kannata jäädä odottamaan, että markkinat hoitavat maaseudun asiat kuntoon, vaan niihin pitäisi myös aktiivisesti vaikuttaa politiikan avulla, Crosta totesi.

Uudella maaseutupolitiikalla herätys innovaatioihin

Politiikkojen tulisi myös keskushallinnossa hyväksyä se, ettei maaseutu asetu yhteen hallinnolliseen lokeroon. Crosta peräänkuuluttikin vastuun jakamista keskushallinnosta muille tasoille sekä alueellisesti että kansalaisjärjestöjen ja yksityisen sektorin välille. Crosta korosti, ettei esimerkiksi Suomessa hyvin toimiva Leader-yhteisöaloite yksinään riitä, vaan tapa tehdä politiikkaa tulisi kokonaan muuttaa.

OECD:ssä on viime vuosina huomattu, että innovatiivisuutta löytyy myös kaikkein köyhimpien maiden maaseudulta. Maaseudun innovatiivisuus on erilaista kuin kaupungeissa: se piilee enemmän prosesseissa kuin tuotteissa. Crosta painottikin maaseudun olevan ennen kaikkea mahdollisuus talouskasvulle, ei este sille.

Crosta vertasi OECD-maiden maaseutualueita sammakkoihin kattilassa. Kun sammakon laittaa kiehuvaan veteen, se hyppää sieltä heti pois. Jos taas keitinvettä lämmittää hitaasti, sammakko ei huomaa loppunsa lähestyvän ja jää kattilaan -jos maaseudun annetaan kurjistua pikkuhiljaa, eivät ihmiset ota aloitetta omiin käsiinsä ja maaseutu on vaarassa kuolla. Muuttamalla politiikkaa voidaan herätellä ihmisiä huomaamaan, että kattila on jo tulella.


OECD:n maatutkinta tarkastelee Suomen onnistumista

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (YTR) on tilannut OECD:lta maaseutupoliittisen maatutkinnan, joka tehdään kuluvan vuoden aikana. Keskiviikkona järjestetty luento oli yhdistetty kenttävierailuun, jonka aikana OECD:n asiantuntijat tutustuvat suomalaiseen maaseutuun Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Luennon järjestivät YTR ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taloustieteen laitos.


Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen, puh. 0400 395 606

Sivun alkuun