Kansallinen metsäohjelma KMO 2015 luonnosvaiheessa

21.9.2007

Kansallinen metsäohjelma

KMO 2015:n valmistelu on edennyt ohjelmaluonnosten valmisteluun. Metsäneuvoston sihteeristön käsittelyssä 13.9.2007 ollut ohjelmaluonnos on nähtävillä KMO:n verkkosivuilla. Sivuilta löytyy myös kysely, johon vastaamalla kaikki halukkaat voivat ottaa kantaa ohjelmaluonnoksen sisältöön. Kyselyn kautta saatu palaute hyödynnetään ohjelmaluonnoksen viimeistelyssä.

Myös ohjelman ennakkoarviointi on aikataulussa. Arviointi tehdään rinnan ohjelman valmistelun kanssa niin, että tulokset voidaan ottaa huomioon ohjelman sisällössä. Ennakkoarviointi valmistuu lokakuun loppuun mennessä, mutta väliraportti on jo valmistunut ja esitelty metsäneuvostolle.

Metsäntutkimuslaitos valmisteli maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä vaihtoehtoisia skenaariolaskelmia ohjelman tavoitteiden täsmentämiseksi. Laskelmissa arvioitiin mm. puuston määrän kehitystä, metsäteollisuuden tuotannon kehitystä, metsänomistajien kantorahatuloja, sektorin työpaikkojen määrää ja monipuolisia ympäristövaikutuksia. Näitä muuttujia arvioitiin viidessä erilaisessa vaihtoehdossa, joissa hakkuiden, tuontipuun, metsien suojelun ja hoitotoimenpiteiden määrä sekä puun energiakäytön määrä vaihtelivat. Lisäksi laadittiin laadullinen arvio metsien virkistyskäyttöskenaariosta. Laskelmat julkaistaan Metlan työasiakirjoissa lähiviikkoina.

Useita seminaareja ja kuulemistilaisuuksia

Metlan järjestämässä seminaarissa 5.9. metsäneuvoston sihteeristö ja työryhmät sekä METSO II:a valmistelevat henkilöt tutustuivat laskelmiin ja arvioivat niiden vaikutusta ohjelmaluonnoksen tavoitteisiin.

Maa- ja metsätalousministeriö kuulee syksyn aikana eri tahojen kommentteja ohjelmaluonnokseen KMO:n toimielinten ja verkkosivujen kautta sekä käymällä keskusteluja eri tahojen kuten eri ministeriöiden, elinkeinoelämän ja luonnonsuojelujärjestöjen kanssa. Ministeriö järjestää 15.10. yhdessä Lapin alueellisen metsäneuvoston kanssa Lapin KMO-metsäpäivän Rovaniemellä ja 8.11. laajan kuulemisseminaarin KMO 2015:n sisällöstä Helsingissä.

KMO 2015 viedään valtioneuvoston hyväksyttäväksi yhtä aikaa METSO II:n kanssa vuoden vaihteessa.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Marja Kokkonen, metsätalouden edistämisyksikkö, p. (09) 160 52923, marja.kokkonen@mmm.fi


Sivun alkuun