Maatiaiseläinrotujen taloudellisesti kannattava käyttö edistää niiden suojelua. Suomenkarjan ja suomenlampaiden säilyttämiselle on ryhdytty etsimään erilaisia vaihtoehtoja. MTT:n (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja Työtehoseura ry:n tutkimuksessa todetaan, että maatiaiskasvattajien joukkoon kuuluu hyvin erilaisia yrittäjiä. Heidän ajattelussaan korostuvat säilyttämisarvojen lisäksi myös taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriarvot eri tavalla painotettuina.
Maatiaiskasvattajat toivovat työlleen arvostusta ja asianmukaista asemaa maaseutuyrittäjien joukossa. Tasapuoliset yhteiskunnan tukitoimet pitäisi kohdistaa oikein eri yrittäjätyypeille.
- Maatiais- ja monimuotoisuuskysymyksissä tulisi kehittää yhteiskunnan yleistä tietoisuutta. Tästä hyötyisi laajasti koko yrittäjäjoukko, kannustaa hankkeen johtaja, professori Sirpa Kurppa MTT:stä.
Tärkeä osa maaseutua
Itäsuomalainen kyyttölehmä, suomenlammas ja muut maatiaiskotieläimet ovat osa suomalaista maataloutta, kulttuuriperintöä ja kulttuuriperimää. Niiden määrä on vähentynyt merkittävästi viime vuosikymmenien aikana. Maatiaiseläimillä on tästä huolimatta tärkeä paikkansa suomalaisella maaseudulla, minkä turvaamiseksi tarvitaan toimenpiteitä.
Lisätietoja:
Asiantuntija Taina Lilja, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, puh. 03 4188 3155, taina.lilja@mtt.fi
Kuva: Kyyttöjä. Kyyttö on itäsuomenkarjan puhekielinen nimitys. Kyyttö on yksi Suomessa vanhastaan kasvatetun maatiaiskarjan kolmesta värimuodosta. Nykyisin kyyttö on uhanalainen.