Lapille erityishuomiota Kansallisessa metsäohjelmassa

15.10.2007 MMM

Lapin metsäkeskus_seminaari

- Mikäli Venäjällä ei tulla uusiin ajatuksiin, puutullien nostaminen 50 euroon kuutiometriltä 1.1.2009 alkaen lopettaa käytännössä puuntuonnin, joka on ollut 15 miljoonan kuutiometrin luokkaa vuodessa. Näin nopea tuonnin väheneminen saattaa teollisuuslaitokset vaikeaan asemaan ja ellei korvaavaa raaka-ainetta löydetä, uhkana ovat laitosten sulkemiset, sanoi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila Kansallisen metsäohjelman päivityksen valmisteluun liittyvässä seminaarissa Rovaniemellä 15.10.

- Seuraukset kansantaloudelle olisivat vakavat, sanoi Anttila. Mikäli tuotantoa ja laitoksia jouduttaisiin sulkemaan puuntuontia vastaavasti, valtion verotulot pienenisivät 500 - 800 miljoonaa euroa. Bruttokansantuote alenisi noin miljardi euroa vuodessa ja työpaikkoja häviäisi metsäsektorilta yli 7000 kappaletta.

Lapin metsätalouden tulevaisuus näyttää hyvältä

Ministeri Anttilan mukaan Lapin metsätalouden tulevaisuus näyttää hyvältä - edellyttäen että teollisuus selviää ajankohtaisesta puuntuonnin vähenemisestä. Anttilan aloitteesta selvitetään parhaillaan mallia, jonka mukaan osa valtion metsien hakkuista saatavista puunmyyntituloista voitaisiin palauttaa alueen kunnille. Lapin metsäohjelman mukaan hakkuita voidaan nostaa tähänastisesta 4:stä 4,5 miljoonaan kuutiometriin vuodessa, ja pitemmällä tähtäyksellä enemmänkin. Metsien monimuotoisuuden suojelussa Anttila sanoi Lapin "jo hoitaneen osuutensa" ja sanoi METSOssa oltavan oikeilla jäljillä, kun suojelun painopistettä siirretään etelään.

Lapin elinkeinot ovat moninaisia

Seminaari osoitti, että Lappi ei ole elinkeinoiltaan ja elinkeinomahdollisuuksiltaan yhtenäinen alue. Seutukunnittainen vaihtelu on suurta. Kemijärvellä sellutehdas on keskeinen työllistäjä, mutta Muoniossa Lapin luonnonsuojelupiirin varapuheenjohtaja Harri Kuortin mukaan metsätalous työllistää vain kymmenkunta henkeä. Matkailussa sen sijaan on 700 työpaikkaa. Porotalouspainotteinen seutukaava taas koskee vain aivan pohjoisimpia osia Lapista. Aluepäällikkö Tuula Leskinen Lapin luonnonsuojelupiiristä piti metsien lisäsuojelua moraalisena velvoitteenamme.

Teksti ja kuvat: Ahti Kotisaari
Seminaarin esitykset: Lapin metsäkeskus

Sivun alkuun