Kaura kiinnostaa terveysvaikutusten ansiosta

19.10.2007

Kaura

Kiinnostus kauran käyttöön elintarvikkeissa on kasvanut viime vuosina kauran myönteisten terveysvaikutusten ansiosta. Kauran on muun muassa todettu alentavan kolesterolia, hidastavan veren sokerin nousua ja edistävän suoliston toimintaa. Pohjoismaiset kaura-alan toimijat ovat parhaillaan kokoontuneet Espoon Hanasaareen pohtimaan kauran tulevaisuutta.

Kauran terveellisyys liittyy lähinnä sen sisältämään ß-glukaaniin. Suurin osa ß-glukaanista on ns. liukoista ravintokuitua. Kauran erinomaisuus ei kuitenkaan rajoitu kuituun, sillä myös kauran valkuaisen muita viljoja parempi aminohappokoostumus on eduksi sekä ihmis- että eläinravitsemukselle. Kaura sisältää muita viljoja enemmän lysiiniä ja rikkipitoisia aminohappoja.

Kauran elintarvikekäyttö on yleistä siellä, missä sitä tuotetaankin. Sen sijaan maissa, joissa kauraa ei viljellä, sen tunnettuus on varsin heikko. Suomessa kauraa kulutetaan neljä kiloa henkilöä kohti vuodessa, kun muualla EU-maissa keskimääräinen kulutus on vain noin yksi kilo kauraa henkilöä kohti vuodessa.

Suomi, Ruotsi ja Norja perustivat vuonna 2004 kaurayhdistyksen, jonka tavoitteena on kaura-alan yleisten toimintaedellytysten ja kannattavuuden parantaminen. Yhdistys kokoaa alan toimijat yhteen ja edistää tiedonkulkua. Se luo tunnettuutta kauralle ja sen ravitsemusominaisuuksille.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
kaupallinen neuvos Seppo Koivula, p. (09) 1605 2698, 040 541 8735

Sivun alkuun