Sokerijuurikkaan viljelijöille avautuu 30.10. luopumistukihaku. Viljelijöillä on mahdollisuus luopua perustoimitusosuudestaan osittain tai kokonaan. Sokerijuurikkaan tuotannosta luopuminen on täysin vapaaehtoista. Suomi on jo tehnyt oman osuutensa EU:n sokerintuotannon vähentämiseksi Salon tehtaan lakkauttamisen yhteydessä. Haku päättyy 30.11.
Tukea myönnetään vain osalle maakiintiöstä
Maatalousneuvoston päätöksen mukaan Suomessa luopumistukea on mahdollista myöntää enintään 9 000 tonnin sokerikiintiötä vastaavasti, mikä tarkoittaa 10 prosentin osuutta Sucroksen sokeritehtaan tämän hetken koko kiintiöstä.
Hakemukset asetetaan vastaanottoajan mukaiseen järjestykseen. Viljelijöille luopumistuen määrä on 237,50 euroa/sokerikiintiötonni. Jos hakemuksia tulee samaan aikaan enemmän kuin voidaan hyväksyä, tukisumma jaetaan hakijoiden kesken. Tällöin tuen määrä hakijaa kohti pienenee.
Lisäksi 10 prosenttia sokeritehtaalle myönnettävästä rakenneuudistustuesta myönnetään luopumistukea saaville viljelijöille ja koneurakoitsijoille.
Tehtaan hakemus mitätöisi viljelijöiden hakemukset
Jos Sucros Oy:n Säkylän tehdas jättää tammikuun loppuun mennessä sokerikiintiötään koskevan luopumishakemuksen, jossa haettava määrä ylittää viljelijöiden jättämien luopumistukihakemusten kiintiömäärän, viljelijöiden luopumistukihakemukset mitätöityvät. Tällöin luopumistuen kokonaismäärää vastaava rahasumma jaetaan kaikille viljelijöille ja koneurakoitsijoille rakenneuudistustuen muodossa.
Hakuohjeet lähetetty viljelijöille
Maaseutuvirasto on postittanut luopumistuen hakulomakkeen ohjeineen kaikille sokerijuurikkaan viljelijöille. Lähetys sisältää myös koosteen sokerisektorin uudistukseen liittyvistä eri tukimuodoista. Lisäksi Sucros Oy postittaa lähipäivinä kaikille sopimusviljelijöilleen tiedon perustoimitusoikeuksista. Sucroksen lähettämä asiapaperi tulee liittää sokerin luopumistukihakemuksen liitteeksi.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousylitarkastaja Leena Seppä, p.(09) 160 54216, Gsm 040 740 4739
jaostopäällikkö Juha Palonen, p.(09) 160 54290, Gsm 0400 812935
ylitarkastaja Auli Nurmi, p.(09) 160 52263
Lisätietoja hakumenettelystä antavat MAVIssa:
yksikön johtaja Sami Iltanen p. 020 7725642
ylitarkastaja Jussi Joutsiniemi p. 020 7725 647